Taustaa, osa 1

Pari vuotta sitten olin tilanteessa, jossa olin saanut tarpeekseni sinkkurilluttelusta. Ennen sinkkurilluttelua olin miltei 20 vuotta yhdessä eksäni kanssa ja noiden vuosien aikana meille syntyi kaksi ihanaa poikaa. Kasvoimme kuitenkin kliseisesti erillemme ja erosimme ilman sen kummempaa draamaa. Itse asiassa teimme eroa niin monta vuotta, että kun se sitten lopulta muuttui todeksi, taisimme kummatkin olla helpottuneita. Kertonee jotain, että eromme jälkeen emme ole tapelleet kertaakaan. 

Kun nuorena ja viattomana alkaa pitkään suhteeseen, niin sen päätyttyä sitä saattaa olla aika hukassa itsensä kanssa monin eri tavoin. Ja melkoisen levoton. Ja tuottoisa, mutta väärässä kohtaa. Työt sakkaa, huusholli on täynnä villakoiria, mutta miesrintamalla on vilskettä. Semmoista oli minun sinkkuelämäni. Tinderiin kirjoitin, etten oikein itsekään tiedä mitä olen etsimässä ja että se selvinnee ikään kuin itsestään. 

No, tavallaan niin sitten kävikin. Tarvittiin yksi särkynyt sydän (erään henkilön vuoksi, jota omasta mielestäni tapailin kuten montaa muutakin ja hänen mielestään olimme avoimessa parisuhteessa), iso henkilökohtainen vastaisku elämässä ja kaiken kaikkiaan rähmälleen tippuminen. Tämän postauksen kuva on otettu päivänä, jolloin olin siellä pahimmalla pohjalla. En taida pystyä kertoa asiasta enempää, mutta ehkä vielä joskus. 

Yksi viikonloppu ihan yksin ja puhelin suljettuna ja sen jälkeen tiesin: en jaksa sinkkurilluttelua enää. Olin valmis parisuhteeseen. Tai jos sitä ei saa kutsua parisuhteeksi, niin sitten haluan keskittyä yhteen mieheen ja haluan myös sen miehen keskittyvän vain minuun. Halusin rakastua ja rakastaa. Antaa tunteiden tulla ja tuntua. 

Sinkkurilluttelun aikana tapasin ties miten monta halukasta poikaystäväehdokasta, mutta jouduin antamaan rukkaset, kun ei vaan kertakaikkiaan kukaan kolissut (paitsi se yksi, joka särki sydämeni). Siksi olin hieman huolissani, että mitenköhän käy. Että löydänkö ikinä ketään, joka osuisi ja uppoaisi. Toisaalta totesin, että väliäkös sen sitten, sillä siellä rähmälläni ollessani vihdoinkin ymmärsin, että hyvä on ihmisen olla ilman suhdettakin. Olin siis viimein rauhallinen ja tyyni siinä määrin, kuin se minun tapauksessani on mahdollista. Avoin rakkaudelle, mutta tyytyväinen elooni ilmankin. 

Näillä eväillä ja aatoksilla tein jälleen Tinderiin profiilin. Ja kirjoitin esittelyyn, että suhdetta olen etsimässä. Samaan aikaan ihan oikeassa elämässä osui kohdille kaveri, joka olisi ollut ihan täydellinen poikaystävä, mutta jälleen kerran oli itselleni myönnettävä, että ei lähde hänenkään kanssaan. Tinderin kautta löysin toisen, josta taas minä olin innoissani, mutta hän ei sitten niinkään. Olin aika varma, että viettäisin loppuelämäni itsekseni. 

Kerrottakoon, että ihan sinkkuiluni alusta lähtien oli täysin toisarvoista minkä värinen oli henkilön iho ja mikä oli kansalaisuus. Moisilla seikoilla ei ole koskaan ollut minulle väliä. Ihmisen persoona ratkaisee. Niinpä tapailin ja kävin treffeillä niin suomalaisten kuin muunmaalaisten kanssa, valkoihoisten ja tummaihoisten. 

Sitten osui Tinderissä potentiaalinen kaveri haaviin. Itse asiassa hänellä oli profiilissaan todella tylsä kuva itsestään. Sellainen, jonka yleensä swaippasin vasuriin, kun en saanut kuvasta selvää. Toisena kuvana kaverilla oli paidaton kuva kuntosalin pukkarissa otettuna. En tänä päivänä tiedä miksi jäin lukemaan hänen esittelyään, sillä suhruinen ”piirustuskuva” ja paidaton ”ihastele lihaksiani”- kuvat eivät todellakaan olleet minun juttuni. 

Teksti oli kuitenkin jotenkin tosi kiva. Syvällinen ja kiinnostava. Positiivinen ja ystävällinen. Loppukaneetti, jossa kaveri totesi, ettei kestä itseään täynnä olevia ihmisiä, oli kuin kirsikka kakun päällä. Niinpä swaippasin oikealle ja mätsäsin miehen kanssa. 

Siitä kaikki alkoi.