Parisuhteemme haasteet

Meillä oli tänään hölmö kina miehen kanssa ja sen seurauksena aloin miettimään suhteemme haasteita. Luonnollisesti niitäkin riittää, kun kaksi kulttuuria kohtaa ja edetään rytinällä naimisiin. 

Lisäksi minä olen eronnut kahden lapsen äiti ja mieheni lapseton mies, joka ei ole koskaan edes kunnolla asunut yhdessä naisen kanssa, saati ollut kihloissa tai naimisissa. Hän on kertonut odottaneensa kärsivällisesti ”sitä oikeaa” ja minä sitä hänelle olen. Hän on sitä myös minulle, mutta ei se  silti tarkoita, etteikö joskus rapatessa roiskuisi. 

Edellisessä liitossani tulin jollakin tapaa sokeaksi omille virheilleni. Siis kyllähän minä hoin, että ”tangoon tarvitaan kaksi” ja että minussakin on vikaa, mutta jotenkin sitä oli kuitenkin fokus niissä eksän vioissa ja virheissä. Eikä mitään voinut oikeasti antaa anteeksi,  vaan kaunaa kannettiin monen vuoden takaisista jutuista. Toisaalta koin kohtuuttomaksi, kun itse tötöilin, eikä mies osannut antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. 

Eroprosessia läpikäydessä tuli sitten yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, oivalluksena oma osuuteni ongelmistamme. Ei ollut mikään mieltä ylentävä kokemus ymmärtää miten paljon itsessä olikin vikaa. Ja kenties liitto oltaisiin voitu pelastaa, jos olisin nähnyt virheeni ajoissa ja osannut ne korjata. 

Sinkkuaikana törmäsin itsessäni jälleen uusiin, vähemmän imarteleviin puoliin ja olen kyllä ylpeä itsestäni siinä suhteessa, että pyrin oppimaan virheistäni ja ”työstin” itseäni aika paljonkin. Niinpä luulin olevani aika valmis paketti ryhtyessäni suhteeseen nykyisen mieheni kanssa. Vähänpä tiesin…

Pintaan on nimittäin noussut uusia vähemmän mairittelevia puolia itsestäni. Sellaisia, etten olisi koskaan uskonut itsestäni sellaisia löytyvän. 

Olen oppinut ja oivaltanut, että toista ei tosiaan voi muuttaa, ainoastaan itseään. Niinpä todettakoon, että mieheni on tavattoman itsepäinen, välillä liioitteleva (dramaattinen), tietyissä asioissa vaativa ja toisissa ehdoton. Nuo lienevät ne eniten ristiriitoja aiheuttavat piirteet hänessä. Hän on myös mustasukkainen, mutta sillä tavalla, että se ei suhdettamme häiritse. 

Edellä mainitut piirteet ovat sellaisia, joita minun on opeteltava ymmärtämään ja toisessa hyväksymään. Toki myös hänen kuuluu joustaa ja tulla vastaan. Yksi iso haaste on ymmärtää hänen ilmaisuaan, joka on hyvin puutteellista. Hän sotkee asioita ja toisaalta puhuu hyvin lyhyesti. Välillä hän selittää hyvin vuolaasti jotain täysin merkityksetöntä, eikä meinaa millään päästä asiaan. Ja välillä hän käyttää kertakaikkiaan vääriä sananvalintoja. 

Tuo on kuitenkin häntä itseään, eikä muutettavissa. Ja minun on opittava sekä elämään sen kanssa, että ymmärtämään sitä. 

Oma ristiriitojemme aiheuttaja on ehdottomasti mustasukkaisuuteni. En olisi ikinä voinut edes kuvitella olevani näin mustasukkainen. Olen paljon jo parantanut, mutta voi pojat että on vielä paljon työstettävää jäljellä. Mustasukkaisuuteni luo pääni päälle myrskypilviä ja näen uhkakuvia kaikkialla. Se tekee minut pahantuuliseksi ja epäluuloiseksi. 

Lisäksi olen äkkipikainen ja pahoitan mieleni helposti ja suuresti. Tarvitaan mieheltä joku väärä sananvalinta, tai ajattelematon teko ja soppa on valmis. Koen hirveän pienistä asioista, etten ole toiselle tärkeä ja se tunne menee niin ihon alle, että asiasta on vaikea päästä yli. 

Meille molemmille on haasteellista lopettaa riita. Koska minäkin olen itsepäinen, niin jostain aivan turhanpäiväisestä alkanut riita voi helposti kestää parikin päivää. Ja vaikka puhutaan asiat selviksi, niin silti riitaa jatkaa jäytämästä välejämme. Vaatii aina melkoiset ponnistelut päästä takaisin puhtaalle pöydälle. 

Olin edellisessä suhteessani lopulta todella väsynyt riitelyyn ja sekin oli yksi syy miksi halusin erota. Nyt riitelemme uudessa suhteessa melko paljon ja olen joutunut tunnustamaan, että vika lienee pääosin minussa. 

Toki meillä myös vasta harjoitellaan yhteiseloa ja riitoja aiheuttaa ihan sekin, että molemmat hakee paikkaansa ja tapaansa toimia. Lyhyen suhteen jälkeen naimisiin ja loppuelämä tarkoitus olla yhdessä. Onhan siinä palikoita yhteen sovitettavaksi. 

Mieheni sanoi mielestäni hyvin, kun totesi jotenkin näin: ”tärkeää ei ole täydellinen ja riidaton parisuhde. Tärkeintä on olla suhteessa ihmisen kanssa, jota rakastaa ja ymmärtää ja joka on riittävän sopiva, jotta pystyy sietämään toisen erilaisuutta”. 

Sitä kai se on: oppimista, itsensä kehittämistä, nöyrtymistä ja kompromisseja. Niin ja roppakaupalla rakkautta ❤️.