Stereotypioiden murtamista, osa 4 (”mamut” on laiskoja loisia)


 Stereotypia: Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat laiskoja ja tulevat Suomeen loisimaan yhteiskunnan tuilla. 

Näinhän sitä tosiaan ajatellaan. Jälleen kerran on varmasti totta, että osa heistä tällaisia onkin, mutta minä en tunne yhtäkään. Itse asiassa päinvastoin: kaikki tuntemani henkilöt ovat työtä pelkäämättömiä ja vaikka monella heistä on korkeakoulututkinto, tekevät he silti ihan mitä työtä vain saavatkin. 

Useimmat tuntemani henkilöt ovat asuneet Suomessa jo pidemmän aikaa, ovat oppineet kieltä ja ovat työelämässä. En siis tiedä millaista on ollut alkuaikoina Suomeen tullessaan. 

Tuntemieni henkilöiden ammatteina on  mm.siivooja, rakennustyöntekijä, taksikuski, bussikuski, ruokajakelija, varastotyöntekijä ja yksi työskentelee päiväkodissa (hänellä on Suomessa suoritettu yliopistotutkinto). 

Oman mieheni kautta olen tutustunut nigerialaisten työmotivaatioon ja se on kyllä uskomatonta. Niin kovia työntekijöitä ja raskaan työn raatajia en ole koskaan tavannut. Ja he ovat tässä asiassa tosiaan kaikki samasta puusta veistettyjä. Useimmat tekevät todella raskasta työtä ja pitkää päivää. Moni saa vain osa-aikaisia töitä, joten sitten tehdään useampaa työtä yhtä aikaa. 

Mieheni on työskennellyt eräässä varastossa, jossa ei ollut yhtäkään suomalaista samaa työtä tekemässä. Muutama yritti kyllä, mutta päivän päätteeksi ilmoittivat, etteivät pysty. Työntekijät nostelivat koko päivän todella raskaita kantamuksia ihan hartiapankkivoimilla ja miehen työkaverit joutuivat syömään särkylääkettä päivittäin, kun kroppa oli työstä loppu. Into selvisi ilman särkylääkkeitä, mutta ainoastaan intohimoisen kuntosaliharrastuksensa ja sitä kautta hyvän lihasmassansa vuoksi. 

Myöhemmin tuolla varastolla työt vähenivät koronan takia, joten monet heistä alkoivat tekemään muita töitä lisäksi. Into teki siivoustyötä kuutena iltana viikossa, kahdessa eri paikassa. Niinä päivinä, kun hän oli varastolla töissä, lähti hän kuuden aikaan töihin, tuli kotiin ja otti tunnin tirsat, söi ja lähti seuraavaan työpaikkaan, josta sitten kolmanteen. Kotona hän oli puolenyön ja kahden välillä, riippuen miten paljon oli siivottavaa ja miten ehti bussiin. 

Yhdessä vaiheessa yritimme yhdessä löytää hänelle mitä tahansa töitä. Lähetimme lukuisia työhakemuksia, mutta eipä niihin vaivauduttu edes vastaamaan, saati että olisi jotain työtä saanut. Niinpä olikin sitten varsinainen onnenpotku, kun hän sai vakituisen siivoustyön toiminimensä avulla. 

Työtä oli joka yö, siis todellakin joka ainoa yö, n.7 tuntia yössä. Jouluaatto oli ainoa vapaapäivä, joka hänellä oli. Olin häntä muutaman kerran auttamassa, sillä jalo ajatukseni oli, että tekisin yksin jonkun työ-öistä niin, että hän saisi vapaapäivän. Vaan ei toivoakaan. Työ oli fyysisesti aivan liian raskasta (todella painavia osia kannettavana jne.), enkä olisi mitenkään ehtinyt työtä hoitamaan annetussa määräajassa. Näin millaisella vauhdilla ja sykkeellä mieheni työnsä hoiti ja mietin mielessäni, että eipä ole tuokaan valkoisen miehen työtä. Laskin, että normaalisti vastaavaan työhön olisi tarvittu vähintään kolme työntekijää. Kaksi per vuoro ja jokaisella viisi päivää töitä. Into teki tuon työn yksin ja mukisematta. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että koitamme sovittaa palasia kohdilleen tulevaisuutta ajatellen. Käytännössä tämä tarkoittaa suomen kielen oppimista, mutta keinot siihen on vielä vähän auki. Kirjoitan tästä aiheesta erikseen, sen verran iso kokonaisuus kyseessä. Kerrottakoon kuitenkin, että tähän mennessä mieheni ei ole saanut (tai edes halunnut) pennin pyöryläistä yhteiskunnaltamme. Veroja hän sen sijaan on maksanut niin työntekijänä, kuin yrittäjänä. Ja tehden sellaista työtä, johon suomalainen ei suostu. 



Kommentit

Suositut tekstit