Varoituksen sana parisuhteesta paperittoman kanssa





(Aloitin kirjoittamaan tätä myöhään eilen illalla, mutta uni vei voiton 😀. Ja anteeksi piiiiiiitkä sepustus.)  

Tilanteitahan on tietysti monenlaisia. Puhun jälleen vain omasta kokemuksestani ja tässä kun takki tyhjänä koitan rauhoittua kaikesta tämän(kin) päivän touhotuksesta, niin päätinpä avautua miten kirjaimellisesti raskasta tämä yhteiselo välillä on. 

Meillä kaikki alkoi siitä, että muutimme yhteen, eli käytännössä mies muutti vähine tavaroineen luokseni. Piti valmistella asuntoon tilat meille molemmille ja tottua siihen, etten enää asukaan itsekseni (vuoroviikoin poikani kanssa). Vielä aika iisiä. 

Naimisiin mentyämme nousi oleskelulupa-asia tapetille. Emme olleet kumpikaan juuri asiaa pohtineet ja olimme kumpikin autuaan tietämättömiä (niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin), että mieheni oli laittomasti maassa. Tämä selvisi ehkä pari kuukautta naimisiin menomme jälkeen, kun otin asiakseni googlettaa ja selvittää mitä hyötyä avioliitostamme on, kun tiesin joidenkin menevän naimisiin saadakseen…jotain. Iski aika paniikki, kun totuus lävähti kasvoille. Herätin miehenkin uniltaan ja kerroin löydöistäni. Siitä sitten selvittelemään miten kuuluu toimia ja mitä tehdä. 

Ja voi pojat mikä savotta! Luulin, että häiden järjestäminen kaikkine paperitöineen oli vaivalloista, mutta eipä se ollut mitään verrattuna tulevaan. 

Ensin varasimme migriin ajan. Sitten oleskelulupahakemusta täyttämään. Ja siinä sitä muuten onkin lippulappusta täytettäväksi. Saimme ajan muutaman kuukauden päähän ja onneksi menimme paikalle yhdessä, sillä mm. molempien passit tarvittiin ja jouduimme myös yhdessä poliisin kuulusteltavaksi. Tämä päättyi väliaikaisesti hyvin, sillä mies sai oleskeluluvan, joskin se on alkuun vain vuodeksi, jonka jälkeen (eli kohta taas) haetaan oleskeluluvalle jatkoa. 

Mies käytti aiemmin bussia kulkemiseen. Ja bussikortin lataaminen onnistui ainoastaan yhdessä paikassa, jonne on matkaa 25 km. Siellä kävimme sitten lataamassa korttia aina kuukausi kerrallaan. Minä tietty kuskasin. 

Oleskeluluvan jälkeen pääsimme hakemaan miehelle henkilökorttia. Paitsi että ensin meidät käännytettiin poliisilaitokselta pois, sillä ihan ensimmäisenä pitikin rekisteröityä maistraattiin. Sitten uudelleen henkilökorttia hakemaan. Varmaan sanomattakin selvää, että ajanvaraukset joka puolelle oli oma numeronsa sekin. 

Nyt miehellä oli sotu, henkilökortti, virallinen osoite ja mahdollisuus päästä opiskelemaan. Hän haluaa oppia kielemme, jotta työllistyminen, mahdollinen lisäkouluttautuminen ja integroituminen olisi helpompaa. Tässä kohtaa tuli työkkäri mukaan kuvioon. Heidän ja ainoastaan heidän kauttaan pääsee opiskelemaan täysiaikaisesti suomea. Tarkoitan siis normaalia päiväkoulua, maanantaista perjantaihin. Myös kristillinen opisto opettaa tällä tavalla, mutta heilläkin ensisijaisesti pääsee työkkärin kautta tulleet ja sitten muut, jos on vapaita paikkoja. Yleensä ei ole. Näin kertoi henkilö, jonka sain kolmannella yrittämällä kiinni kristillisestä opistosta, kun kuumeisesti googletin eri vaihtoehtoja opinnoille. 

Työkkärissä mikään ei ole sujunut ongelmattomasti. Miehen yhteyshenkilö ei puhu sanaakaan englantia. Siis kotouttamispalvelun yhteyshenkilö.  Minä tulkkaan joka ainoan keskustelun ja niitähän on ollut, nimittäin… 

Miehen oli matkustettava kotimaahansa Nigeriaan ajokorttinsa päivittämisen vuoksi. Hän kun tarvitsi kipeästi auton bussilla kulkemisen sijaan (asutaan surkeiden bussiyhteyksien takana). Hän oli jo ostanut lentoliput ja tehnyt tarvittavat järjestelyt, kun saimme tiedon koulupaikasta, jonka alkupuheiden mukaan piti alkaa syksyllä, mutta olisikin alkanut jo keväällä. Missään vaiheessa ei informoitu, ettei saa matkustaa yms. te-toimiston asiakkaana. Tässä vaiheessa vielä luotin, että tarvittavat opastukset saa työkkäristä. Myöhemmin opin googlettamaan kaiken ja vielä sitten erikseen soittamaan ja varmistamaan asiat työkkäristä. 

Mies olisi myöhästynyt koulun alusta matkansa vuoksi viikolla. Taas soiteltiin ties minne ja monta kertaa, mutta lopputulema oli kahden kuukauden karenssi ja opiskelupaikan menetys. Ajokortti ei ollut riittävän pätevä syy ja miehen katsottiin kieltäytyneen opiskelupaikastaan. Ja taas piti täyttää lippulappuja, jotka olivat kaikki suomeksi. Selvitystä miksi kieltäytyi koulupaikasta, selvitystä yritystoiminnasta ja vielä joku mitä en muista. Kaikki paperit suomeksi. 

Seuraavaksi rankaistiin toiminimestä. Miestä oltiin tiputtamassa pois kokonaan kotouttamispalvelun asiakkuudesta, sillä hänet katsottiin täysiaikaiseksi yrittäjäksi. Vain sillä perusteella, että hänellä oli toiminimi ja että yritysselvityksessä mainitsimme, että mies saattaa tehdä toiminimensä kautta osa-aikaisesti töitä. Jälleen miljoonia lappuja, soittoja ja oikeasti useita tunteja näitä sotkuja selvitellessä. Lopulta marssin työkkäriin mukanani mieheltä saatu valtakirja (että saan hoitaa hänen asioitaan) ja miltei itkien ja toisaalta hemmetin vihaisena tilitin asiani asiakaspalvelijalle. Hän lupasi auttaa ja auttoi. Vihdoinkin joku otti tosissaan. 

Seuraavana päivänä minulle soitti joku korkeamman tahon kaveri työkkäristä ja sotku selvitettiin. Karenssi säilyi, mutta muuten sentään asiat selvisivät ja pitkän puhelun seurauksena asiat pääsivät monen kuukauden tahkoamisen jälkeen nytkähtämään eteenpäin. Ensi kuussa alkaa vihdoin koulu, saimme asiasta tiedon viime viikolla. Ja mies sai myönteisen päätöksen Kelalle päivärahaoikeudesta. 

 Kerrottakoon, että mies ei ole tähän mennessä saanut pennin latia mitään tukea, mutta työskennellä hän ei saa, jotta ei menetä opiskelupaikkaansa. Osa-aikatöitä saa tehdä, paitsi ei sitten ilmeisesti toiminimellä, joka jouduttiin lakkauttamaan (tätäkin on todella selvitelty moneen kertaan), joten hän teki juuri parin viikon urakoinnin ja odottelee siitä palkkaa. 

Nigeriasta saadun ajokortin kanssa mentiin sitten trafin toimistolle vaihtamaan sitä suomalaiseen versioon. Tätäkin oli luonnollisesti selvitelty ja googleteltu monet kerrat ennen kuin tiesimme miten toimia. Silti mieheni sai ainoastaan väliaikaisen ajokortin ja ilmeisesti meidän täytyy myöhemmin selvitellä jälleen kerran jotakin lisää ennen kuin hän saa oikean ajokortin. Lisäksi olen joutunut opettamaan miestäni ajamaan liikenteessä, liikennesääntöjä ja vaikka mitä. 

Plus että manuaalivaihteinen auto piti vaihtaa automaattivaihteiseen. Ja tämän vuoksi ollaan kierretty autokauppoja, olen soitellut myyjille, ollaan käyty katsomassa yksityisten myyjien autoja ja sitten soittanut ystävälleni, joka on automekaanikko. Kysellyt ties mitä (miehen pyynnöstä) ja sitten yrittänyt tulkata saamiani vastauksia. Puhumattakaan mitkä tsempalot on sen ensimmäisen, manuaalivaihteisen auton kanssa ollut, mutta niistä taisinkin jo avautua aiemmin. 

Toisin sanoen olen toiminut mieheni tulkkina aivan kaikkialla, autokaupoista lääkäriin ja ihan kaikki siltä väliltä.Käytännössä mies ei ole voinut hoitaa juuri mitään itsekseen, vaan olen joutunut olemaan paikalla vähintään tulkkina. Usein myös neuvonantajana. 

Tänään (siis eilen) vihdoin löydettiin uusi auto edellisen tilalle ja toivottavasti tällä kertaa auto on toimiva peli. Auto ostettiin yksityiseltä henkilöltä ja mies yritti hoitaa asian itsekseen. Sillä seurauksella, että myyjä ei edes vastannut hänen yhteydenottoonsa. Niinpä minä jouduin jälleen astumaan puikkoihin, esittämään kysymykset ja sopimaan miten päästään autoa katsomaan. Tapaaminen saatiin sitten sovittua ja autokaupat tehtyä. 

Seuraavaksi alamme tekemään siitä ensin ostetusta autosta myynti-ilmoitusta ja sitten tulkkaamaan yhteydenottoja jne.  Niin ja hoitamaan trafiin ilmoitukset, autovakuutukset ja herra ties mitä taas. 

Kelan kanssa olen asioinut lukemattomat kerrat. Olen ensinnäkin hakenut kelakorttia miehelleni ja sitäkin varten piti täyttää monta lippulappua. Tämä prosessi alkoi toukokuussa ja tänään tuli postissa vihdoin hänen korttinsa. Että voikin ihminen ilahtua kelan kortista. 

Edelleen selvittelemme Kelalle mieheni koulutusta sekä työkokemusta, jotta hän saisi peruspäivärahaa. Mieluiten hän tekisi töitä, mutta kun ei saa. Muuten tippuu pois koulusta. Mainitsinko tässä kohtaa, että google on soinut, kun olen selvitellyt asioita. Mm. mitä tarkoittaa työmarkkinatuki ja mitä peruspäiväraha. Ja oikonut sitten Kelalle, että miehelläni on työkokemusta riittävästi ollakseen oikeutettu peruspäivärahaan. Ja sitten etsinyt ja toimitellut dokumentteja asiaa todistamaan, sillä jostain syystä näitä tietoja ei järjestelmistä löytynyt. 

Entä kerroinko, että sekä työkkärin, että kelan sivut on (ainakin pääosin) suomeksi ja ruotsiksi? Eli aika paljon on ollut tulkattavaa. Jopa veroviraston papereista suuri osa on tullut suomenkielisinä. Mielenkiintoista kääntää kapulakieltä englanniksi ja yrittää itsekin ymmärtää sanoja ja termejä, joita ei ole koskaan tarvinnut. Puhumattakaan niistä auton osista ja teknisistä tiedoista. Niistä en ole ymmärtänyt tuon taivaallista, mutta niin vaan tulkannut niitäkin miehelle i. 

Eli summa summarum: vuoden aikana olen nähnyt käsittämättömän määrän vaivaa selvittääkseni valehtelematta kymmeniä eri seikkoja, tahoja ja tietoja, jotka sitten olen tulkannut miehelleni. Olen taistellut byrokratiaa vastaan ja välillä ihan oikeita epäkohtia vastaan. Olen kuskannut miestäni niin paljon, etten pysy laskuissa mukana. Olen toiminut tulkkina niin virastoissa, kuin yksityishenkilöiden ja yritysten kanssa. Olen täyttänyt lomakkeita ja kaavakkeita, selvittänyt lisätietoja ja myös korjannut virheitä. Olen opettanut mieheni ajamaan autoa ja myös liikennesäännöt. Olen auttanut häntä taloudellisesti ja tehnyt tämän kaiken samalla, kun pyöritän omaa elämääni, kahden lapseni asioita ja töitäni. 

Verta, hikeä ja kyyneleitä. Ennen kaikkea periksiantamattomuutta ja kärsivällisyyttä. Tätä kaikkea on tarvittu ja paljon enemmän. Nyt VIHDOIN alkaa näyttää hyvältä ja todennäköisesti elämä alkaa helpottamaan. Vieläkin on juttuja auki: emme edelleenkään tiedä alkaako mies saamaan peruspäivärahaa opintojensa ajaksi, ajokortti on edelleen se väliaikainen ja tosiaan sen oleskeluluvan jatkohakemuksen hakeminen tulee taas pian ajankohtaiseksi. Mutta asiat on kuitenkin jo paremmin ja on myös toivoa tulevasta. 

Niin se varoitus toivottavasti välittyi tilityksestäni: tiedä mihin ryhdyt, edessä on helvetinmoinen ja pitkä savotta, joka on haasteita täynnä. Ilman aitoa rakkautta tästä prässistä tuskin selviää. Me ollaan selvitty ja rakastetaan ehkä vieläkin enemmän. Mieheni on kiitollinen, vaikka ei tarvitsisi. Hän ei voi tilanteelle yhtään mitään. Näin meillä koneisto Suomessa pyörii, mutta tulevaisuudessa asiat helpottaa. Ja tietysti molemmat olemme kiitollisia oleskeluluvasta. Ilman sitä ei meitä olisi. 

Kuvassa mieheni ilme, kun avasi kirjekuorta ja näki mitä kuoresta vihdoin ja viimein ilmestyi ❤️. Pieni asia, mutta taas yksi osoitus siitä miten mies hiljalleen asettuu osaksi yhteiskuntaamme. Ja voin kertoa, että tämä kaveri ei ole tullut tänne loisimaan ja hyötymään. Hän on jo maksanut ja tulee tulevaisuudessakin maksamaan veroja työstään ja todellakin kantamaan kortensa kekoon. 






Kommentit

  1. Ei ole helppoa. Aika lailla Herran käsissä toi kelan kanssa asiointi nykyään. Itse olen päättänyt että jos joskus ei ole töitä niin järsin mielummin kengän pohjia kuin menen kelan asiakkaaksi.
    Tuntuu muutenkin että toi maahanmuuttopolitiikka on mennyt siihen että sellaiset elintasopakolaiset otetaan heti sisään ja heille maksetaan kaikki, mutta sitten kun tulee miehesi kaltaisia ihmisiä jotka haluavat tehdä töitä ja jolla on perhettä niin heille tehdään kaikki vaikeaksi ja mieluummin vielä käännytetään. Alkaa oikeasti miettimään kuinka iso rahabisnes noiden nopeasti kotiutettavien takana on.
    Toivon parempaa kevään jatkoa teille ja miehellesi luottamusta siihen että kaikki suomalaiset ei ole samanlaisia, töitä kyllä löytyy tekevälle.


    blogit.fi/valkoinenvaate

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit