Viime viikonlopusta




Töissä on ollut niin kiire, että en ole ehtinyt blogia päivittämään, mutta toisaalta hyvä että töitä piisaa ja toisaalta en ollut suunnitellutkaan ottavani tästä mitään paineita, vaan kirjoitan kun siltä tuntuu. 

Viime viikonloppu oli kuitenkin niin kiva, että siitä on kirjoitettava. Intolle tuli nimittäin ensimmäistä kertaa vieras kotiimme. Ja sen myötä olimme monen uuden asian edessä. 

Ensinnäkin valmistelut. Minulle on tärkeää, että jos on vieraita, niin koti on siisti ja ruoka ei saa loppua. ”Entisessä elämässä” minä yksinäni hössötin ja hoidin, siivosin ja kokkasin. Tällä kertaa meni toisin. 

Into ilmoitti heti kokkaavansa ruuat ja sehän oli vallan ok. Tiesin vieraan toivovan, että leipoisin banaanikakkua, joten päätin sen lisäksi leipoa saaristolaisleipää ja kaurakeksejä. Mies vastusteli (etten rasittaisi liikaa itseäni), mutta pidin pääni. 

Käytiin ensin yhdessä ruokaostoksilla ja illalla ryhdyimme touhuamaan keittiössä. Oli tosi kivaa, kun molemmat puuhasimme omiamme, samalla jutellen ja hassutellen. Into teki kahta eri ruokaa: kastiketta (tai keittoa kuten hän sitä kutsuu), jonka nimeä en muista ja maustettua riisiä (jollof rice). Tuota kastiketta syödään käsin. Mies tekee joko perunamuusijauheesta, tai mannajauhoista massaa, joka on nimeltään ”fufu”. Tästä pyöritellään palloja, jotka upotetaan kastikkeeseen ja sieltä suuhun. Tämä ruoka kuuluu syödä käsin.

 Riisin kanssa Into valmisti seuraavana päivänä kanaa. En välitä tuosta toisesta ruuasta, mutta jollof rice ja erityisesti miehen tekemät kanat on aivan käsittämättömän herkullisia. Hän käyttää kanan koipireisiä, jotka leikkaa kolmeen osaan. Kanat keitetään ensin maustetussa vedessä ja paistetaan sitten runsaassa öljyssä. Mmmmmm… 

Lauantaina herättiin suht aikaisin siivoamaan. Sekin sujui ilman erillisiä sopimisia ja yhdessä. Kun hän teki yhtä työtä, tein minä toista ja siitä etenimme seuraavaan kunnes kämppä oli siisti. Ja just kun saatiin siivous tehtyä, oli aika lähteä hakemaan kaveria bussiasemalta. Into haki hänet ja sillä aikaa minä viimeistelin kodin kuntoon.

Kaverin saavuttua aloin valmistamaan salaattia ja Into seurusteli vieraan kanssa samalla kun ”ohimennnen” kokkasi kanat. Tämä oli oikeastaan ainoa ”tenkkapoo”-tilanne. Luulin heidän syövän Inton edellisenä päivänä kokkaamaa ruokaa, mutta sitä olikin tarkoitus syödä vasta illalla. Niinpä ruuan saamisessa meni tovi, mutta Into ratkaisi nälän ja odottelun tekemällä heille teetä ja tarjoamalla sipsejä, sekä suolakeksejä. 

Kuopukseni oli meillä ja ruuan jälkeen lähdimme koko sakki pelaamaan biljardia. Itse olen aina tykännyt pelata bilistä, samoin poikani. Pojan kaksi serkkua olivat jokin aika sitten meillä yökylässä molemmat vuorollaan ja käytiin silloin molempien kanssa bilistä pelaamassa. Laji vei Inton mennessään, joten hän halusi myös kaverinsa pelaamaan. Meillä oli hauskaa. Pelasimme joukkueittain, eli minä ja poikani vastaan Into ja kaverinsa. Naurua riitti ja kunnon kilpailuakin. Lopulta mestaruuden vei Into kaverinsa kanssa. 

Kotiin palattuamme ihan vaan juteltiin, katsottiin yksi leffa ja syötiin. Into ja kaverinsa joivat muutaman viskipaukun ja tunnelma oli mutkaton. 

Seuraavana päivänä syötiin vielä porukalla aamiaista ja vähän myöhemmin Into lähti kaverinsa kanssa ensin tapaamaan toista kaveria ja sen jälkeen viemään vierastamme bussiasemalle. 

Koko viikonloppu tosiaan sujui hienosti ja samalla opin jälleen uutta parisuhteestamme. Sen, miten hienosti toimimme yhteen ja myös sen, että mies halusikin olla kaverinsa kanssa niin, että myös minä olen mukana. Alunperin olin olettanut, että liukenen jossain vaiheessa paikalta ja annan heidän olla keskenään, mutta sille ei ollut tarvetta. Lisäksi oli kiva seurata millainen mies on ystävänsä seurassa ja huomata, että hänen persoonallisuutensa ei muuttunut yhtään. 

Oli myös luonnollista, että vaikka Into ei muuten juo alkoholia, niin ystävänsä kanssa hän muutaman drinkin nautiskeli. Kumpikaan heistä ei ollut kuitenkaan edes hiprakassa, saati humalassa. 

Jos pitäisi antaa arvosanan viikonlopulle, niin se oli kyllä liikuttavan lähellä kymppiä :). 


















 



Kommentit

Suositut tekstit