Stereotypioiden murtamista, osa 7 (suomalaisten rasismista)

 Mun mielestäni tämän väärinkäsityksen korjaaminen on yhtä tärkeää, kuin ne lukuisat stereotypiat tummaihoisista, joita olen yrittänyt murtaa. Nimittäin kaikki suomalaiset ei TODELLAKAAN ole rasisteja. 

Kuten aina aiemminkin, kirjoitan nyt omasta kokemuksestani. Tiedän, että rasismia on, olen kuullut ja nähnyt kamalia juttuja ja kokenut itsekin rasismia, kun mua ollaan luultu ulkomaalaiseksi. 

Nyt on kuitenkin aika antaa kiitosta kaikille niille lukuisille ystävällisille ihmisille, joita olemme parin vuoden yhdessäolomme aikana Inton kanssa tavanneet. 

Toivoin ja vähän odotinkin, että sukulaiset ja ystävät osaavat käyttäytyä asiallisesti. Ja niin totta totisesti ovatkin osanneet. Into on otettu avosylin vastaan. Jopa hieman epäluuloisesti ulkomaalaisia kohtaan suhtautuva pikkuveljeni, sekä samanlainen epäluuloinen miespuolinen kaverini. Tämä homma bueno. 

Silti kieltämättä jännitti ja edelleen jännittää mennä jonnekin uuteen paikkaan, tai kokea uusi kokemus. Näin korona-aikana tällaisia on tullut, kun ei suinkaan ole ollut mitenkään itsestäänselvää mennä kirkkoon, baarista puhumattakaan. 

On kuitenkin aivan sama missä ollaan oltu ja minne menty. Ihmiset ovat poikkeuksetta olleet ystävällisiä Intolle ja usein hakeutuvat hänelle juttelemaankin. Kuten vaikkapa, kun Pyhäinpäivänä vierailimme tosiaan kirkossa. Taisi olla pappi, joka tuli Intoa jututtamaan ja kyselemään mistä hän on kotoisin. 

Tai Pekka Haavisto, joka viime kesänä kunnallisvaalien aikaan tuli Paraisille vierailulle. Seisoimme vähän taka-alalla häntä kuuntelemassa, mutta Pekkapa päätti itse kävellä luoksemme ja alkaa juttelemaan Intolle. 

Yhtenä päivänä kaupan kassalla oli viereisellä hihnalla mies pakkaamassa olutostoksiaan, joka kysyi saako häiritä ja alkoi juttelemaan. Viikko myöhemmin nähtiin sama mies toisessa kaupassa ja taas pysättiin juttelemaan. Niin ja lähikaupan kassa tykkää jutella Inton kanssa treenijuttuja. 

Ollaan oltu jokunen kerta sellaisissa paikoissa, joissa on ollut paljon ihmisiä ja Into ainut tummaihoinen. Viime kesänä serkun häissä ja tänään yksissä joulumyyjäisissä (monien muiden tapahtumien lisäksi). Niitä uteliaita, pitkiä katseita Into kyllä saa osakseen, mutta ne ei ole pahantahtoisia. Itse en niitä edes huomaa. Tänään myyjäisissä parkkipaikalle ohjattiin jokusen iäkkäämmän herran johdosta. Halusivat tervehtiä Inton mennen ja tullen. Minulla ei ollut väliä, mutta se ei kyllä yhtään haitannut 😄. 

Päivitän someen aika usein kaikkia juttuja meistä ja Intosta yksinään. Välillä jotain videoita. Ihan vaan meidän perusjutuista, mutta videot on usein hauskoja, koska meillä on hauskaa yhdessä ja Into on hyvä tyyppi. Melkein joka postauksen jälkeen saan yksityisviestejä, joissa toivotetaan Intolle kaikkea hyvää ja kehutaan häntä. 

Ollaan oltu pienemmillä ja isommilla paikkakunnilla, joissa on toisissa enemmän ja toisissa vähemmän (tai ei yhtään) tummaihoisia. Kaikkialla sama juttu: meitä katsotaan, mutta ei koskaan ilkeästi tai paheksuvasti, eikä varsinkaan sanota mitään ikävää. 

Kahdesti ollaan nyt oltu yöelämässä. Ensimmäisen kerran meidän hääpäivänä Kotkassa. Käytiin snägärillä, jossa superystävällinen myyjä tykkäsi jutella kanssamme, sekä yksi superhumalainen miesasiakas. Eikä taaskaan mitään poikkipuolista. Yökerhossa ollessamme kukaan ei juuri edes kiinnittänyt meihin huomiota. Siellä oli bilispöytä ja pelasimme biljardia. Joku kaveri seurasi peliä ja kun Into hävisi, niin kaveri meni hänelle ystävällisesti kuittailemaan, että miten tässä nyt näin kävi. Siinä kaikki. 

Eilen myöhään illalla kävelimme ympäriinsä Turun keskustaa. Väkeä oli aika paljon liikkeellä. Ketään heistä ei kiinnostanut niin Into kuin meidän kahden kulttuurin parisuhteemmekaan. 

Päädyimme erääseen paikalliseen baariin, jossa on useampi biljardipöytä. Viereisessä pöydässä oli melko humalainen mies, joka kovasti halusi pelata, mutta hänen naisystävänsä ei suostunut kokemattomuutensa vuoksi. Tämä kaveri tuli sitten jossain vaiheessa luoksemme ja huikkasi ”hei rakkauden lähettiläät”. Ehdotti pelaisimmeko pariskuntana heitä vastaan ja me tietysti suostuimme. Harmillisesti miehen naisystävä koki liikaa paineita kokemattomuudestaan ja peli jäi siksi pelaamatta. Mutta yhtä kaikki: erittäin asiallista käytöstä jälleen kerran. 

Viime kesänä kävi niin, että olimme ulkoiluttamassa myöhään viikonloppuyönä hoitokoiraamme. Vieressä oli puisto, jossa oli porukkaa juopottelemassa. He näkivät meidät katuvalaistuksen vuoksi, mutta me emme heitä. Yksi nainen alkoi naureskelemaan jotain mustasta makkarasta. Mä katsoin erittäin tuimana sinne pimeyteen ja totesin rauhallisesti, nutta topakasti, että ”nyt sitten ne turvat kiinni” ja siihen huutelu loppuikin. Aika harmiton juttu kaiken kaikkiaan. 

Niin ja kerran Into oli ainoa, jonka rajavartiolaitoksen kaverit pysäyttivät, kun tultiin risteilyltä. Se häntä kyllä ymmärrettävästi korpesi. 

Erittäin hienosti on kuitenkin mennyt ja mä olen ollut ihan turhaan valmiuksissa taistelemaan ja puolustamaan miestäni. Sille ei ole ollut tarvetta edes humalaisten keskuudessa. 

Hyvä me suomalaiset. Jonain päivänä näin hienot kokemukset on toivottavasti arkipäivää jokaiselle ”sekaparille” ja ylipäätään kaikille Suomessa asuville väriin katsomatta ❤️.

Eli stereotypia, että kaikki suomalaiset olisivat rasisteja, ei todellakaan pidä paikkaansa.