Ihmisten edessä

 ”Sillä tämä ilta kävellään käsi kädessä, ihmisten edessä.

Älä sinä muiden katseista välitä, sillä me ollaan yhdessä. 

Ne ei tiedä mitään ne ei kuulu tähän tarinaan, joka harvoille luetaan.”

Ihan sattumalta päädyin kuuntelemaan tätä biisiä ja mähän en tykkää yhtään Jenni Vartiaisesta. Mutta toi kertosäe tässä elämäntilanteessa osui ja upposi. Meni niin sanotusti ihon alle ja pystyin todella samaistumaan. 

Biisihän kertoo naisparista, mutta tuo kertsi voisi olla yhtä hyvin meistä, tai kenestä tahansa muusta ”interracial”- parista. Hitto, ettei tälle ole hyvää suomenkielistä vastinetta. Pointti varmaan tuli kuitenkin selväksi. 

Useimmitenhan meidän ”erivärisyys” ei vaikuta elämäämme millään tavoin. Olemme omassa kuplassamme kaksin, tai kaikkein läheisimpien kanssa. Ja silloin kukaan ei välitä, tai edes kiinnitä huomiota erilaisuuteemme. 

On hetkiä, jolloin tunnen yhteisöllisyyttä. Käyn keskusteluja muiden ”sekaparien” kanssa, tai olemme jossain, jossa kaltaisiamme on enemmänkin ja siksi kukaan ei kiinnitä meihin huomiota. 

Paljon on hetkiä, jolloin käännän aivoni ”en välitä”- vaihteelle. Silloin noteeraan kyllä kaikki pitkät katseet ja olen tietoinen saamastamme huomiosta. Päätän vain olla välittämättä ja keskittyä olennaiseen, eli meihin ja siihen mitä milloinkin olen tekemässä. Tässä ”en välitä”-mielentilassa olen useimmiten, kun olemme ihmisten ilmoilla. 

Harvoin, mutta joskus, on tilanteita, joissa pelkään ja jännitän ihmisten reaktioita. Jolloin tarvitaan rohkeutta olla selkä suorassa ja olla käsi kädessä ihmisten edessä. Kun tiedät ja aistit, että olet tavallaan väärässä paikassa ja että ihmiset ovat myös vaivautuneita ja hämmentyneitä ”ylimääräisestä” ihmisestä, joka on tummaihoinen ja jonka kanssa ei osata puhua, eikä oikein tiedä miten edes suhtautua. 

Näissä tilanteissa tarvitaan oikeasti rohkeutta olla käsi kädessä ihmisten edessä ja täytyy muistuttaa itselleen, että ne ei tiedä mitään, eikä ne kuulu tähän tarinaan. Ja että ei niistä muiden katseista tarvi välittää, sillä me ollaan yhdessä, mä ja Into. 

Viime viikonloppuna olimme pienen kylän joulumyyjäisissä. Olen yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja ollut sitä jo vuosikausia. Koronan ja ties minkä vuoksi emme ole näitä tapahtumia pystyneet hetkeen järjestämään. Meidän yhdistyksen hallituksen jäsenet toki tuntevat Inton ja he ovat kaikki minulle tärkeitä ja rakkaita ihmisiä.

Mutta muuten oli kyllä jokseenkin hämmentävää. Ensinnäkin asiakaskunta koostuu iäkkäämmästä väestä. He eivät ole tottuneet näkemään tummaihoisia välttämättä ylipäätään, eikä varsinkaan kylänsä joulumyyjäisissä. Osa ihmisistä ei edes tiennyt minun eronneen. Luulivat, että asun edelleen samassa kylässä ja kun sitten kerroin olevani uusissa naimisissa ja tummaihoisen mieheni kanssa, niin sanattomaksihan se sen keskustelun toisen osapuolen veti. 

Kaikki katseet ja eleet, joita ei muiden pitänyt nähdä, mutta minä näin, eivät olleet ystävällisiä, tai uteliaita. Näin hämmennystä, jonkinasteisesta halveksuntaa ja puhdasta pelkoakin. Eräällä vanhemmalle herralle Into avasi ulko-oven auttaakseen. Mies ei edes vilkaissut Intoa ja luikki vauhdilla pois. 

Into itsekin tunnisti ilmapiirin ja viihtyi enimmäkseen keittiössä tiskaamassa. Totesi, että tuntee miten ihmiset haluavat juosta karkuun hänet nähdessään ja siksi on ehkä parempi, että on keittiössä. 

Olimme kuitenkin myös rohkeasti yhdessä. Käsi kädessä. Mietin, että tässäpä mainiosti kuoriutuu jyvät akanoista. Ja että joskus siedättäminen auttaa allergiaan, joten ehkä myös samalla tavalla siedättäminen auttaa tietoisuuteen ja ymmärtämämiseen

Olen lähiaikoina pahoittanut mieleni monestakin asiasta. Olen kokenut menettäneeni ihmisiä elämässäni ja ottanut sen kovin henkilökohtaisesti. Samalla olen ymmärtänyt, että en voi pakottaa ihmisiä olemaan kavereitani. Enkä voi millään ikinä saada kaikkia pitämään minusta. Kun sitten taas on ihmisiä, jotka ovat olleet elämässäni melkeinpä aina. Tukeneet ja rakastaneet. Vaikka miten olisi tuulessa tuivertanut. Ja on heitä, joista on tullut rakkaita ja joille olen tärkeä lyhyenkin tuntemisen jälkeen. Keskityn siis näihin ihmisiin ja arvotan heidät vieläkin korkeammalle. Ja hyväksyn sen tosiasian, että tässä maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy parisuhdettani. Joilla on ennakkoluuloja ja jotka kääntävät siksi selkänsä minulle. 

Tai sitten se selkä kääntyy jostain muusta syystä, jopa useamman vuoden jälkeen. Toisarvoista mikä on syy. Näin on nyt käynyt ja minun täytyy vaan hyväksyä asia. Olla yrittämättä väkisin. Olla pahoittamatta mieltäni. 

Siksi pitää unohtaa toisten miellyttäminen ja keskittyä omaan elämään. Tehdä siitä itsensä näköisen ja rakastaa täydestä sydämestään heitä, jotka rakkauteni ansaitsevat. Viis veisata niistä, jotka eivät kuulu tähän tarinaan. Ei vihata, eikä kantaa kaunaa. Ei surkutella, tai syytellä itseään. Olla neutraali muukalaisille ja puhdasta rakkautta läheisille. Tätä kovasti harjoitellen kohti seuraavia seikkailuja.