Vuosipäivä toipilaana

 

Meillä on tänään vuosipäivä. Ollaan oltu kaksi vuotta yhdessä. Oon ehkä aiemmin kertonutkin, että Inton mielestä meen vuosipäivä on tammikuussa, kun mätsättiin Tinderissä. Mä lasken yhdessäolon alkaneen siitä, kun ensimmäisen kerran tavattiin. Ja se oli helmikuun 7. Jessus sentään, tosiaan vasta tavattiin ihka ekaa kertaa ja hän tuli heti viikonlopuksi. Siitä se sitten lähti. 

Kaksi vuotta ei ole ihan kauhean kauan, mutta riittää siihen, että toisen tuntee jo vähän paremmin. Kukaan ei varmaan jaksa pidempää aikaa filmata ja esittää parempaa kuin on. Jos olinkin heti ensitapaamisesta myytyä naista, niin nykyään vasta olenkin. Ihan päivittäin ihmettelen miten huikea onkaan mieheni niin monin eri tavoin. Ja hyväsydäminen. Se on eittämättä aivan parasta hänessä. 

Me ollaan koko ajan parempia yhdessä. Isoimmat kulmat on jo nyt hioutuneet ja pahimmat epävarmuudet kaikonneet. Ja kumpikin tahtoo oppia virheistään, sekä tehdä töitä onnellisen parisuhteen eteen. Välillä on isojakin riitoja ja mennään takapakkia oikein kunnolla, mutta sitten taas jatketaan yhteen köyteen vetämistä. 

Ja edelleenkin tuntuu kutkuttavan ihanalta olla toiselle upea ja mahtava tapaus. Tulla hyväksytyksi täydellisesti omana itsenään, eikä pelkästään hyväksytyksi, vaan ihailluksi. 

Uh, menipä siirappiseksi, mutta olen aidosti niin onnellinen ja kiitollinen meistä. Kaksi ihanaa vuotta takana, monta toivottavasti edessä. 

Emme juhlista vuosipäivää nyt mitenkään, sillä olen vieläkin korkeintaan puolikuntoinen. Edelleen keuhkoissa tuntuu pahalta, puhuminen on hankalaa, nenä on tukossa, kurkku aristaa ja väsyttää hurjana. Kaikki energiani menee pakollisten töiden hoitamiseen. Kattellaan juhlimista sitten kun on vähän parempi hetki. Eikä kai ”seukkapäivää” mitenkään isommin juhlita muutenkaan. 

P.S sain edelliseen postaukseeni ihanan kommentin. Yritin vastata siihen kolmesti, mutta vastaukseni katosi joka kerta jonnekin bittiavaruuteen. Kiitos siis tätä kautta ❤️