Projekti joka paisui

 Ystäväni kysyi multa jokin aika sitten, että mitä mä haluan elämältäni ja mitä mä haluan itselleni. Mulla kun on paha tapa nostaa ja tukea muita, mutta unohtaa samalla itseni. 

Niinpä sitten asiaa ihan tosissani mietin ja keksin lyhyen ja pitkän tähtäimen haaveen/suunnitelman. Pitkän tähtäimen suunnitelma on muuttaa oma tarinani jollakin tapaa sanoiksi (kirjoittamalla, videoilla…jotenkin) ja sillä toivon mukaan auttaa muita. 

Lyhyen tähtäimen suunnitelma ja tahtotila on saada autotallistani sellainen hyvän mielen liikuntakeidas. Suunnitelma on hävittää kaikki turha roina, laittaa pakollinen roina ojennukseen, maalata talli ja lisätä sinne peilejä. Sehän on jo ns. kuntosali, eli siellä on kaikki tarpeellinen laitteisto mulle, mutta haluan sinne lisäksi tilaa tanssimiseen. Ja sitä viihtyisyyttä. 

Ja voi pojat, että on tämä vienyt mennessään. Nyt ollaan siinä pisteessä, että olen käynyt läpi olohuoneen, meidän vaatekaapit, keittiön ja nuoremman pojan huoneen, sekä vaatehuoneen kokonaan läpi. Siis joka ainoan laatikon, kaapin ja no, ihan kaikki. Hävittänyt käyttökelvottomat ja laittanut käyttökelvolliset, mutta meille tarpeettomat hommat talteen. 

Siivosin autoni kokonaan, jotta saan sillä kuljetettua tavaraa (ja voin kertoa, että autoni tyhjennys yksin oli valtava urakka). Kävin varaamassa kirppispöydän ja olen nyt kahdesti vienyt sinne tavaraa. Silittänyt, hinnoitellut, pakannut ja kantanut. Muutaman isomman jutun olen myynyt Facebook- kirppiksellä. 

Eilen hain ilmaisen pöydän nuoremmalle pojalle, jotta saan sellaiset häkkikorisysteemit hänen huoneestaan autotalliin. 

Vielä on kellarihuone kokonaisuudessaan käymättä läpi, kellarihuoneen viereinen varasto ja se autotalli. Plus etupihan yhteydessä oleva pieni varasto. Roskat pois ja tarpeettomat myyntiin tai lahjoitukseen. 

Tyhjennetty auto täyteen kaatopaikatavaraa autotallista. Tarvitaan varmaan ainakin pari keikkaa. Siivousta, puunausta, organisointia ja suunnittelua. Ja jollainen ilveellä pitäisi saada töistä kuljetettua yksi massiivinen hyllylevy, joka on siellä tarpeettomana, mutta jolla saan sitten lisää säilytystilaa autotalliin. 

Aivan jäätävä urakka, eikä edes maalaus- ja muita hommia aloitettuna. Mutta samalla kovin piristävää, joskin myös väsyttävää. 

Kuvissa autotallin nykytilanne ja myös tuon kellarin varaston nykytilanne. Vielä on pitkä matka kuljettavaksi…













Kommentit

Suositut tekstit