Nyt olis kuulkaa aika paljon asiaa































 Jos vaikka siitä autosta ensin.  Niinhän siinä sitten kävi, että autokauppa purettiin. Ajettiin siis Kouvolaan autoa hakemaan ja Inton vanha auto meni sinne silloin vaihdossa. Vaihdosta saadun hyvityksen jälkeen maksoimme autosta yli 4000€ kaikkinensa. Meiltä on Kouvolaan 300 km, eli olihan se aika tyyris reissu auto hakea. Katsastettiin auto ja Into käytti tunteja sen puunaamiseen putipuhtaaksi. Menetettiin lukuisia työtunteja ja stressattiin, sekä tapeltiin minkä kerittiin. Ja autoliike ei suostunut noutamaan autoa, joten piti ajaa auto takaisin Kouvolaan. Mentiin kahdella autolla sinne ja tultiin kotiin mun autolla. Aikamoinen summa hävittiin rahaa tässä kaikkiaan ja autokauppias vielä soitti suutaan paikan päällä. Sissus mikä kokemus! 

Sitten tapahtui kotimatkalla parikin asiaa. Ensinnäkin sovittiin, että Into ostaa vähän kalliimman auton. Maksaa käteisellä osan ja rahoituksella loput. Mun ihan ehdoton.”it’s a no go”, mutta halusin myös antaa periksi. Inton oma päätös mitä tekee. Niinpä seuraavana päivänä marssittiin paikalliseen vähän isompaan autoliikkeeseen ja nyt on Intolla auto nro. 4. Se on edelleen Toyota Yaris, mutta kalliimpi, uudempi ja erilaisella vaihteistolla. 

Toinen juttu oli, että totesin Intolle kotimatkalla, että muutaman vuoden päästä mun kuopus muuttaa omilleen ja me voidaan muuttaa vaikka Helsinkiin, jos halutaan. Into myötäili ja totesi, että ei voidaan hyvin asua muutama vuosi lisää paikkakunnallamme, vaikka alkuperäinen ajatus oli, että asutaan tässä se 1,5 vuotta mitä pojalla on perukoulua jäljellä ja muutetaan sitten Turkuun. 

Seuraavana päivänä (ennen kuin lähdettiin ostamaan autoa) kävin näyttämässä Intolle yhtä asuntoa, josta olen salaa haaveillut. Into näytti vihreää valoa. Kuopus oli ensin vähän varauksellinen, mutta kun käytiin katsomassa asunto, tykkäsi hänkin siitä ja antoi vihreää valoa. Seuraavaksi soitin myyjälle ja hän lupasi odottaa, että saisin nykyisen asuntomme myytyä. 

Sitten soitin tutulle välittäjälle ja hän tuli arvioimaan asunnon. Olin tyytyväinen arvioon ja välityspalkkiotarjoukseen. Varmistin vielä pankista, että homma on ok ja olihan se. 

Niinpä tehtiin päätös myydä asunto. Viikonlopun huhkin kuin hullu, siivosin ja stailasin kotia. Siis muutama päivä sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran ohimennen sivuutettiin aihetta Inton kanssa. 

Sunnuntaina illalla lähdettiin reissuun Ruotsiin uusimaan Inton Nigerian passia, juhlistamaan Inton synttäreitä, meidän hääpäivää ja ihan vaan lomareissulle. Sillä aikaa kuvaaja kävi kuvaamassa asuntomme. Tänään tultiin kotiin ja asunto on nyt netissä. Sunnuntaina on ensiesittely. 

Haikeaa, ihanaa ja pelottavaa yhtä aikaa. En tiedä pelottaako enemmän, että saadaan asunto myytyä, kuin se, että ei saada. 

Tukholman reissu oli ihana. Seikkailtiin vaikka missä ja tutustuttiin paikkoihin. Vietettiin yhteistä aikaa ja pidettiin hauskaa. Tuli tarpeeseen. Jaksoin tosi hyvin kävelläkin aika paljon. 

Tultiin tänään kotiin ja nyt valmistelen kämppää sunnuntaiksi. Jännittää. 

Ensi viikon tiistaina menen kauan odottamalleni keikalle ystäväni kanssa. Yksi mun lempparibändeistä ja keikkaa on todella odotettu. 

Ensi kuussa on firman pikkujoulut ja toinen keikka. 

Hurjasti on menoa ja meininkiä. Samalla pitäis paiskoa töitä ja lisäksi raivata kämppää. Ja kohta on jo joulukin. 

On tämä elämä ihmeellistä. 

Kommentit

Suositut tekstit