Hillittömän stressin jälkeen valoa tunnelin päässä

 Tänään on VIHDOIN asuntokaupat nytkähtäneet eteenpäin kumpainenkin, sekä osto, että myynti. Kumpikaan ei vielä ole satavarma, mutta omastani on kauppakirjat allekirjoitettu ja nyt odotetaan vaan pankin rahansiirtoa ja omistajuuden siirtoa. 

Uudesta ollaan tänään molemminpuolin hyväksytty kauppakirja, varattu aika kaupoille ja tilattu sinne osakekirja. 

Eli aika hyvällä mallilla. Mä käyn kierroksilla: pakkailen ja suunnittelen. Maalaan, siivoan, kirjoitan ”things to do”- listoja, karsin tavaraa ja vielä lisää tavaraa, kierrätän, lahjoitan facessa ja päässä pyörii ihan nonstoppina, että mikä menee varastoon ja mikä mahtuu minnekin. Mitä on pakko heti ostaa uuteen kotiin, minkä kanssa koitetaan selvitä, mitä on pakko rempata asap ja mitä voi jättää tuonnemmaksi. 

Into taas ei tee mitään. Siis ei yhtikäs mitään. Edes pikkurilliään hän ei liikuta. Mä olen tässä kaiken yllä luetellun lisäksi hommannut joululahjat ja paketoinut ne, hoitanut meidän järjestön joulujuhlia, tehnyt perhanasti töitä, suunnitellut joulua ja samaan aikaan vuotanut taas verta niin pahasti, että rautavarastot on nollissa. 

Tässä me ollaan pirun erilaisia. Into toimii sitten kun täytyy ja silloin (viime tingassa) ihan täydellä höyryllä. Mä taas haluan suunnitella ja hoitaa. Ihan sama missä kunnossa olen. Asioita pitää saada joka päivä vähän eteenpäin ja suunnitelmat vaan kimpoilee päässä. 

Niin juu. Tänään syttyi mun autosta moottorivalo. Ihan odottettavissa, on vaan ajan kysymys milloin jotain isompaa vikaa tulee. Autolla on kuitenkin ajettu melkein 400 000 km. Mutta just nyt ei ehkä olis ollut sille paras hetki. Ensinnäkin nyt on totisesti muutakin ja olisin mielelläni hetken hengähtänyt muuton jälkeen. 

Vaan ei auta, tämmöistä tämä elämä on. Aina jotain sattuu ja tapahtuu, niin hyvässä kuin huonossa. Ja usein jopa molempia yhtä aikaa.

Kuvassa lahjoitettavaa tavaraa. Olen lahjoittanut PALJON kaikenlaista niin Facebookin, kuin UFFin kautta. Haaveilen, että olis mahdollisimman vähän sälää uudessa kodissa. Toisaalta on lisäksi ollut pakkokin. Mehän kun totta tosiaan muutetaan suunnilleen puolet nykyistä pienempään asuntoon. Mutta mä oon niin valmis helpompaan ja yksinkertaisempaan elämään.