Hyvinvointi

 Kirjoitinkin varmasti jo, että tämä vuosi on omistettu hyvinvoinnilleni ja itseni rakastamiselle. On jo korkea aika. Täytän tänä vuonna 46 ja osaan nyt ensimmäistä kertaa koskaan puhua itselleni rakastavasti. 

En tiedä mitä tapahtui. Kai se oli se iso terveydellinen romahdus viime vuonna. Tai ikä. Tai moni tekijä yhteensä. En tiedä, mutta jokin minussa on totisesti muuttunut ilman, että asiaa kovin pitäisi harjoitella tai suorittaa. 

Olen melkolailla automaattisesti miettinyt joka päivä, että mitä hyvää voisin tehdä itselleni. Sen ei tarvitse olla suurta ja merkittävää, mutta se on sellaista, josta nautin. Ja kun teen asiat siitä näkövinkkelistä, että hemmottelen itseäni, niin ihan pikkuruisetkin asiat tuntuu merkittäviltä. Kuten esimerkiksi lempitee juotuna kynttilänvalossa. Kasvohoito. Kynsien lakkaus. Kävely luonnossa. Lyhyt joogahetki. Äänikirjan kuuntelu… and the list goes on. 

Toissailtana otin itselleni toisen peiton sänkyyn. Koska se tuntui hyvältä idealta ja itseni hemmottelulta. Ja sitä se totisesti olikin. 

Eilen pyysin yhtä kaveriani aloittamaan kanssani lattaritanssi- harrastuksen. Kerran viikossa muutaman kuukauden ajan. Ihana uusi juttu. Kaverini innostui heti ja ylihuomenna mennään ekan kerran voitelemaan ruosteisia lanteitamme. 

Ihan yllättäin ja puskista sain idean osallistua retriittiin. Tuollaiset eivät ole koskaan puhutelleet minua. Hah, se kun on ehkä se juttu. Nimittäin olen sangen puheliasta sorttia, sekä riippuvainen puhelimestani. Viikonlopun hiljaisuus omien ajatusten äärellä ei totta tosiaan ole aiemmin puhutellut. Nyt olen kuitenkin päättänyt osallistua. Ilmoittauduin jo yhteen jonotuspaikalle, sillä ryhmä on täynnä. Yritän katsoa muitakin vaihtoehtoja. 

Kirjoitin itselleni budjetin luodakseni mielenrauhaa. Tuntui rauhoittavalta nähdä lukemat paperilla ja ymmärtää, että en syöksy konkurssiin. Ja toisaalta myös ymmärtää se, että vaikka syöksyisinkin, niin siitäkin selviäisin. 

Osallistuin ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan. Terapeuttini on opiskelija ja olen hänen harjoituskappaleensa. Tämä sopii minulle täydellisesti. Osaan olla hänen kanssaan rento ja toisaalta hän on jo nyt saanut mieleni oivaltamaan monia asioita. Tapaamme etänä ja saan häneltä aina kotitehtävän seuraavaan kertaan. Tällä tavalla asiat ovat alitajunnassani tehokkaasti ja pidempään. 

Viimeisin kotitehtäväni oli kirjoittaa ylös ihmiset, eläimet… mitkä tahansa, jotka ovat vaikuttaneet elämääni. Kävin läpi elämääni lapsuudesta tähän päivään. Listaan tuli monta nimeä. Sekin avasi silmiäni. En ole koskaan yksin. Hyviä ihmisiä on ollut ja tulee olemaan elämässäni aina. 

Yksi oma päätökseni on ollut myös sulkea vähemmän miellyttäviä ihmisiä pois näköpiirissäni. Olen poistanut ihmisiä facebookistani, mykistänyt, etääntynyt jne. Kysyen itseltäni, itselleni uskollisena, että onko henkilö velvollisuus, vai haluanko aidosti olla osa hänen elämäänsä. Jokainen velvollisuus on energiasyöppö ja jos sen voi poistaa, niin teen sen. Koska minä olen tärkein. 

Ymmärrän ja tiedostan, että vaikeita aikoja on tulossa. Sellaista on elämä. Tulen taas rämpimään ihan urakalla. Mutta nyt nautin tästä. Enkä murehdi tulevasta. Kaikki rämpiminenkin kuuluu elämään ja lähes aina niistä oppii. Miksi siis pelätä tulevia vaikeita aikoja? Ne tulee kuitenkin ja jos nyt uhraisin tämän olotilani murehtimiseen, niin jaksaisin vieläkin huonommin tulevat murheet. 

Nyt kerätään energiaa ja nautitaan elämästä ❤️