Treffeillä







 Me oltiin Inton kanssa perjantaina treffeillä. Hän halusi osoittaa miten tärkeä olen hänelle ja järjesti meille aikaa. Hänhän siis työskentelee nykyään maanantaista perjantaihin ensin aamu seitsemästä kolmeen siivoustöitä oppisopimuksella, menee töistä suoraan kuntosalille ja sen jälkeen aloittaa ruokalähetin hommat. On yleensä kotona siis kymmenen maissa ja menee luonnollisesti aika ajoissa nukkumaan, sillä herätyskello soi 5.30 (tunnin ajomatka töihin). Sunnuntaisin lähtee aamulla töihin ja tulee myöhään illalla. Ainoastaan lauantait on vapaina. 

Olen tätä vähän kipuillut ja avauduin tuntemuksistani Intolle. Siis en kiukutellut, enkä haastanut riitaa. Sanotin parhaani mukaan miltä tilanne tuntuu ja hän ymmärsi. Ymmärsi erittäin hyvin ja pyysi jaksamaan vielä koulun ajan. Lupasin jaksaa, mutta hän halusi silti raivata kalenteriaan niin, että ehdimme yhdessä ulos. 

Kävimme syömässä ja toisessa paikassa juomassa yhdet. Kotimatkalla käytiin vielä ruokakaupassa (24/7 auki). Ei mitään ihmeellistä, mutta silti niin ihanaa. Oli tosi kiva viettää iltaa yhdessä. 

Tiedän sen arjen vielä tulevan, mutta nyt nautin siitä, että olen vielä hyvin rakastunut mieheeni. Rakastan, mutta olen myös kuplivan rakastunut. Hän on edelleen silmissäni ihana ja ihmeellinen ja kunnioitan häntä suuresti. Eikä pahitteeksi ole liioin hänen upea ulkokuorensa, vaikka se onkin pelkkää bonusta. 

Näillä jaksaa taas ❤️







Kommentit

Suositut tekstit