Yötön yö

 En saa unta. Mulla on elämäni viimeiset menkat just nyt ja ne on ennenkin tehneet tällaisen kepposen. Ei vaan nukuta, vaikka olen herännyt tänään aikaisin ja otin melatoniinin hyvissä ajoin. 

Lisäksi käyn kovasti kierroksilla. Mulla on yksi ”behind the scenes”- juttu meneillään ja siitä en voi vielä tässä vaiheessa puhua. Asia kuitenkin selvisi tänään ja olen siitä hyvin innoissani. 

Ja innosta puheenollen: Intolla oli tänään valmistujaisjuhlat. Hän siis valmistui ammattitutkintoon valmistavasta koulutuksesta (Valma?) ja oli kukitukset ja kaikki. Olin pakahtua ylpeydestä ja oli mukava myös tavata hänen opiskelukavereitaan, sekä hänen opettajansa, joka on auttanut Intoa paljon. Mm. hankkimaan oppisopimuspaikkansa, joten valmistujaisjuhlia on tiedossa vielä myöhemminkin. 

H-hetki leikkaukseen lähestyy karmivaa vauhtia ja mulla ei tahdo onnistua minkään muun ajatteleminen. Pelkään ihan tosi paljon leikkausta. Sain tänään vinkin, että kannattaa pyytää jotain rauhoittavaa jo heti aamulla paikalle mennessäni. Lienee viisainta, sillä mieli huutaa juoksemaan karkuun ja lujaa. 

Samalla kun pelkään itse operaatiota, tai oikeastaan niitä kaiken maailman neuloja, neulakammoinen kun olen, niin alan pikkuhiljaa ymmärtämään, että elämä jatkuu leikkauksen jälkeen ja olen vähän lukenut, että aika moni toipuu leikkauksesta nopeastikin. 

Eniten tällä hetkellä stressaa se, että saan työni sille mallille, että voin hyvillä mielin jättää ne työkaverilleni. En millään haluaisi sairaslomalla työskennellä ja viimeksi tänään jouduin pyytämään asioiden aikaistamista, jotta ehdin saamaan työt mallilleen. Se on karman laki, että aina kun pitäisi lomailla, alkaa töitä tulemaan ovista ja ikkunoista. En edes muista milloin olisin ollut oikeasti lomalla, tai sairaslomallakaan. En todennäköisesti koko kymmenvuotisen urani aikana. Viimeiseen kolmeen vuoteen en ole edes yrittänyt pitää kesälomaa. Tai no, viime vuonna oltiin viikon reissussa Inton kanssa, mutta jouduin kyllä sieltäkin käsin töitä tekemään.

Siitä on kai neljä, tai viisi vuotta aikaa, kun olin New Yorkissa viikon reissulla. Silloin tein vielä lentokentältä töitä, mutta muuten taisin onnistua sen viikon lomailemaan. Sairaslomaa en ole montaa kertaa pitänyt, mutta aina olen töitä samalla tehnyt. Pahin oli vatsataudissa ja kuumeessa. Hommat oli silti hoidettava. Näitä ammatin varjopuolia.

En kuitenkaan valita, sillä erittäin hiljaisen alkuvuoden jälkeen on erittäin mieluisaa, että töitä piisaa. Ja vaikka se ei vielä näy palkkapussissa, niin myöhemmin se kyllä tulee näkymään. 

Kaikesta kiireestä ja leikkauspelosta huolimatta olo on melko seesteinen (hah, sanoo hän joka valvoo täällä aamuyön tunteina). Jotenkin olen onnistunut ymmärtämään, että nyt ei ole langat omissa käsissäni, eikä mulla ole muuta vaihtoehtoa, kuin antaa elämän johdattaa. Ja luottaa, että se kantaa kyllä. 

Ja kyllä tässä kurimuksessa (menkat ei taaskaan ihan helpoimmasta päästä) kutkuttaa sekin ajatus, että tämän jälkeen ei ikinä enää. 

Into nukkuu tuossa vieressäni ja aika ajoin unissaan hakee mut kainaloonsa. Ja kun hänen käsi alkaa painaa liikaa vyötärölläni, hivutan käden hellästi pois. Kunnes hän kohta taas hakeutuu lähelleni ja kietoo kätensä ympärilleni. 

Olen miettinyt meidän tulevaisuutta nyt, kun viimeinenkin toivonripe yhteisestä lapsesta katoaa. Olen miettinyt pääni puhki eri vaihtoehtoja, mutta aina tulee seinä vastaan. Into on ilmoittanut, että ei todellakaan ole mua jättämässä, vaan on tahollaan miettinyt eri vaihtoehtoja. Yksi niistä on, että adoptoisi lapsen Nigeriasta ja lapsi kasvaisi Inton äidin ja siskon hoivissa. Suomeen kun lasta ei valitettavasti saada. Ehkä lainkaan. Näin suuresti hän olisi valmis joustamaan elämänsä suurimman unelman kanssa, jotta voisi jatkaa yhdessä kanssani. Pohdinnat toki jatkuu ja selvittelemme vaihtoehtoja, mutta itku tuli, kun ymmärsin miten paljon hän rakastaa ja miten paljosta hän on vuokseni valmis luopumaan. 

Tuntuu uskomattoman hyvältä olla näin rakastettu. Varsinkin kun elämässä on joutunut kaikenlaista näkemään ja kokemaan. Rakkaus on uskomattoman kaunis asia ja rakastetuksi tuleminen on erittäin eheyttävä kokemus. En voisi olla kiitollisempi. 

P.S juuri nyt hän tuli taas kiinni muhun ja tuhisee untaan korvaani. Ehkä onnistun nukahtamaan tuohon tuhinaan hänen turvallisten käsiensä suojassa ❤️