No nyt voin vihdoin avata salaisuuksien verhon

Tämä on ihan kokonaan vain minuun liittyvä päivitys ja aiheesta, jota olen sivuuttanut monta kertaa, mutta josta en ole voinut aiemmin kertoa. 

Aika tarkalleen vuosi sitten alkoi muutto uuteen asuntoomme. Viime vuonna aloitin myös kipuilemaan työkuvioitani ja miettimään mitä oikeasti haluan. 

Työssäni ja varsinkaan työnantajassani, sekä työyhteissössäni ei missään nimessä ole mitään vikaa. On vaan käynyt niin, että mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vahvemmaksi itselleni on tullut tarve auttaa muita. 

Olen aina tehnyt myynti- ja asiakaspalvelutyötä ja nimenomaan auttaminen edellä. En ole koskaan ollut tyypillinen ”bisnesnainen”, vaan esimerkiksi kiinteistönvälittäjänä ensisijainen tavoitteeni oli auttaa. Tulos ja palkka tuli bonuksena. Aloin kuitenkin vahvemmin tuntemaan, että tämä ei riitä minulle. Että täytyy löytyä keino auttaa paremmin muita ja nimenomaan syrjäytymisuhan alla olevia nuoria. Koin, että olen sen velkaa, sillä itse en olisi tässä tilanteessa elämässäni, ellen olisi saanut apua ja esimerkkejä muilta. 

Vuoden viimeisenä päivänä ilmoitin Intolle, että vuosi 2023 tulee olemaan tietynlainen välivuosi. Että jatkan töitäni ja samalla pidän silmät auki, kuuntelen sydäntäni ja ilman paineita koitan keksiä elämäni suuntaa. Päätin, että tämän vuoden lopussa tiedän mikä tuo suunta on. 

Luin erilaista kirjallisuutta, pohdin kanavia ja sanomaani. Keväällä avasin YouTube-tilin, jonne tein muutamia videoita (joita en koskaan muuttanut julkisiksi). Lähetin yhden ystävilleni katsottavaksi ja silloin yksi heistä ehdotti kokemusasiantuntijaksi kouluttautumista. 

Muistan elävästi tuon hetken. Olin yksin toimistolla ja saanut juuri työni tehtyä tietokoneella. Luin ystäväni viestin ja googletin sanan ”kokemusasiantuntija”. Ihan ensimmäisenä silmääni osui koulu, jossa kokemusasiantuntijoita koulutetaan. Klikkasin sen auki, harkitsin korkeintaan 10 sekuntia ja laitoin hakemuksen sisään. 

Pääsin valintahaastatteluun ja tulin valituksi. Koulu alkoi elokuussa. Koulua kävin kertomatta kenellekään muulle kuin läheisilleni. Koulupäivät oli keskiviikko iltaisin plus työharjoittelu, itsenäinen opiskelu jne., joten onnistuin suorittamaan koulutuksen ilman, että työni siitä häiriintyivät. Jokin aika sitten suoritin näyttöni hyväksytysti ja nyt odotellaan todistusta. Viimeinen koulupäivä on huomenna, mutta se on lähinnä päätösjuhla. Olen nyt siis kokemusasiantuntija. Se on kasvatus- ja ohjausalan osatutkinto, yhteensä 20 opintopistettä. 

Edelleen mietin mitä sitten seuraavaksi. Sitten löysin aivan mielettömän työpaikkailmoituksen ja siltä istumalta soitin rekrytoijalle ja laitoin hakemuksen sisään. Työ olisi ollut kahvilan pyörittämistä yhdessä syrjäytymisuhan alla olevien nuorten kanssa. Ohjausta yhdessä sosiaalialan työntekijän kanssa ja nuorten auttamista. On vaikeaa kuvitella mikä työ voisi sopia paremmin minulle, mutta valitettavasti en saanut paikkaa, vaikka haastatteluun pääsinkin. Paikan sai henkilö, jolla oli kokemusta ja koulutusta. Minulla ei ollut kumpaakaan, vain valtava palo auttamiseen. 

Samana päivänä, kun sain ikävät uutiset siitä etten tullut valituksi, oli meillä illalla taas koulua. Aiheena mielenterveysongelmat ja luennoitsijana mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinnon opettaja. Olin ihan sydän riekaleina kouluun mennessäni, mutta opettajaa kuunnellessani koin voimakkaan oivalluksen: tämä on se seuraava etappi. Niinpä hain kouluun ja nyt marraskuussa sain tietää, että jos saan kokemusasiantuntijakoulutuksen pakettiin, niin pääsen aloittamaan opinnot tammikuussa. 

Olin jo lokakuun lopussa kertonut toimitusjohtajallemme kehityskeskustelussa ajatuksistani ja hän oli hyvin ymmärtäväinen. Kerroin, että heti kun löydän sopivan työn, jossa pääsen auttamaan, irtisanoudun ja lähden sille tielle. Sovimme, että kerron asiasta hyvissä ajoin ja että siihen asti jatkan töitä kuten ennenkin. Keskustelu oli hyvin lämminhenkinen ja koen suurta kiitollisuutta siitä miten hyvin tieto otettiin vastaan. 

Niinpä muutama viikko sitten (tarkemmin 28.11) kerroin ensin esimiehelleni, että työskentelen vuoden loppuun saakka välittäjänä ja sitten puhaltaa uudet tuulet. Tämäkin keskustelu oli erittäin hyvä ja lämminhenkinen. Jäi todella hyvä mieli. Samana iltana lähetin sähköpostin toimitusjohtajalleni ja seuraavana päivänä kirjoitin tunteikkaan kiitosviestin kollegoilleni. 

Nyt olen kertonut asiasta myös asiakkailleni ja eilen koin, että oli aika tuoda asia julki. Tein somepostaukset sekä työ-, että henkilökohtaisiin profiileihini (Facebook ja Instagram) ja kirjoitin suoraan sydämestäni. Kiitollisena, tunteikkaana, vähän haikeana ja pelokkaana. Mutta varmana, että tämä on se tie kuljettajaksi. 

Vielä riittää hommia saada seitsemän vuoden työ pakettiin niin, että pystyn hyvillä mielin sulkemaan oven perässäni. Vielä on myös täysin auki millä elätän itseni opintojeni ajan ja yritänkö ympätä tähän samaan esimerkiksi lähihoitajan opinnot. Tämä tammikuussa alkava koulu (siis mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto, kesto 1,5-2 vuotta) on vain muutamana päivänä kuussa, joten se sekä avaa paljon mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä opintojen ohella, mutta toisaalta rajoittaa tekemästä esimerkiksi mitään vakkaritöitä. 

Tuo tutkinto työllistää lähinnä järjestöihin. Jos haluaa julkiselle sektorille, pitää olla myös lähihoitajan koulutus. Siksi myös pähkäily jatkuu, mutta luotan vakaasti siihen, että oikea reitti löytyy. Ainakin tiedän sydämessäni, että olen oikealla tiellä. Ja näin jälkikäteen ajatellen on myös huikeaa huomata, että tein juuri kuten itselleni lupasin: tämän vuoden päättyessä olen valmis uusiin haasteisiin ja olen löytänyt reittini ilman väkisin pusertamista. Elämä ja kohtalo ovat ohjanneet oikeaan suuntaan. On vain pitänyt kuunnella sydäntään ja intuitiotaan. 

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, se jää nähtäväksi. Mutta sehän on ihan huikeaa. Minulla on nyt suunta selvä, mutta kaikki auki. Hyppy tuntemattomaan ja silti juuri sinne suuntaan minne halusinkin. 

On tämä elämä kummallinen ja upea ❤️

P.S edelliseen päivitykseen liittyen vielä: kotona on taas rauha maassa. Koville otti ja monta tuntia puhumista ja riitojakin tarvittiin, jotta tähän päästiin. Yhteinen halu päästä taas takaisin yhteyteen auttoi. Aika ihana juttu sekin ❤️