Hei tutustuin blogiini. Kiitos teille kommentoijille ja myös teille, jotka olette jaksaneet näitä postauksia lukea.
Jostain syystä mulla ei tekniikka oikein pelitä niihin vastaamiseen, joten tässä kaikille yhteinen iso ja lämmin kiitos just sun kommentistasi.
Mulla oli myös karvat valmiina pystyssä, että nytkö sitä kuraa tulee niskaan, mutta ei lähellekään. Jokainen kommentti oli positiivinen ja ihana.
Kiitos, kiitos, kiitos.
Ja sitten vielä siitä itsekseen kirjoittelemisesta. Tiedän toki, että suosituilla ja tunnetuilla blogeilla on lukijoita tsiljoonia, mutta jokseenkin hämmentävää huomata, että tätä mun pikkuruistani, ihan omaksi ilokseni kirjoittamaa blogia on luettu jo 13 000 kertaa. Se on aikamoista
Mulla tavoitteena on ollut kaksi seikkaa: pitää päiväkirjaa ja samalla ehkä omalta osaltani vähentää ennakkoluuloja ”sekapareja” kohtaan. Niin ja rikkoa tummaihoisiin, etenkin Afrikan maista tulleisiin miehiin kohdistuvia stereotypioita. Toivottavasti olen onnistunut edes pikkuisen.
Mä olen aina ollut hirveän avoin. Niin avoin, että moni läheinen ja tuttu on sitä kauhistellut. Ja pelännyt, tai pelotellut, että se kääntyy mua itseäni vastaan. Vähintään yhtä paljon olen saanut kiitosta ”rohkeudestani” kertoa niin vaikeista kuin hyvistä asioista. Siitä, etten pelkää ristiinnaulitsemista. Ja sitten on tottakai myös heitä, jotka ovat lopettaneet seuraamasta sosiaalisessa mediassa ja kääntäneet selkänsä live-elämässäkin.
Sellaista se on, kun valitsee tällaisen tavan olla ja elää. Toisaalle kumartaa ja toisaalle pyllistää. Mutta ei varmaan perhana soikoon ketään jätä kylmäksi. Niinpä sama meno jatkuu ja jos näillä jorinoilla avarran edes yhden ihmisen maailmankatsomusta, autan jotakuta murheissaan, piristän, ilahdutan tai herätän edes jonkinlaisia tunteita, niin silloin tämä on kannattanut.
Kuva on viime viikonlopulta, rakkaan ystäväni kuvaamana.
Kommentit
Lähetä kommentti