Hyvän mielen kirjeet

 Ihan ensiksi marmatan, että on se jumaliste, kun yrittää myös fyysistä hyvinvointiaan kohottaa (huom: EI laihduttaa, vaan nimenomaan liikkua itseään kuunnelleen ja kuntoaan varovasti parantaen), niin jos en tule kipeäksi, päättää kroppani ainakin heittää hukkaan niin tolkuttoman määrän verta, että hyvä kun pystyssä jaksaa seisoa. Näin kävi siis taaaaaaaaassss, joten täällä sitä ollaan kotona liikkumatta ja toipumassa. 

Mutta onneksi tänään(kin) olen voinut tehdä jotain hyvää itselleni. Kuten olen tehnyt ihan joka päivä tänä vuonna. Siis oikeasti kysynyt itseltäni miten haluaisin tehdä tänään itselleni hyvää. 

No, tänään tein oikeasti ISON jutun ja lähestyin erästä menneisyyteni henkilöä. Sellaista, joka aikoinaan oli paras ystäväni, mutta jonka sitten tavallaan hylkäsin, kun hän lähti suuntautumaan vähän vääränlaisiin porukoihin. Olen aina ollut kiitollinen ja onnellinen siitä, että en ole kenenkään kanssa riidoissa, mutta hänen kanssaan tiemme eivät eronneet luonnollisesti. Emme riidelleet, mutta silti. 

Juteltiin pitkät pätkät ja pyysin häneltä anteeksi. Hän totesi, ettei ole tarvetta pyytää anteeksi. Oli myös pysäyttävää huomata, että hän hädintuskin muisti minut. Kun taas minä olen kantanut syyllisyyden taakkaa kaikki nämä vuodet. Eli ei kannattais niin kauheasti aina itseään soimata ja ruoskia. Ne oman mielen härkäset voi olla toisen kärpäsiä, jos niitäkään. Toki asia voisi olla päinvastoinkin ja siksi ehkä vois myös ottaa opiksi puhua asiat selviksi mahdollisimman nopeasti, jos tietää itse tehneensä jotain väärin. Mulla meni rapiat 30 vuotta pyytää anteeksi. Ehkä vähän turhan kauan. Tulipa kuitenkin tehtyä ja sain sekä itselleni, että hänelle hyvän mielen. 

Ja jos nyt sitten tämän miltei loputtoman jaarittelun jälkeen itse asiaan. Kerroin jo aiemmin, että aion avata erästä kotitehtävää, jonka tein. Kertauksen vuoksi: olen erään opiskelijan harjoituskappale :D. Hän siis opiskelee ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja minä olen hänen asiakkaansa. Tapaamme etänä ja saan häneltä aina kotitehtävän. Paitsi että viimeksi en saanut, mutta keksin itse jatkaa edellistä kotitehtävää. 

Toivottavasti en nyt riko mitään sääntöjä, kun kerron mitä piti tekemäni. Piti siis ensin kirjoittaa lista elämääni vaikuttaneista henkilöistä ja eläimistä. Tein työtä käskettyä ja voi miten valtava listasta tulikaan. Ja miten ihana oli käydä lapsuudestaan asti läpi kaikki henkilöt, jotka ovat jollain tavalla vaikuttaneet minuun. Huomata paljonko välittäviä ihmisiä on tullut ja mennyt ja pysynytkin. Huomata miten moni on nähnyt minussa potentiaalia ja mahdollisuuksia ja siten ohjanneet elämäni suuntaa. Ihania muistoja, ihania ihmisiä. Tuli jotenkin turvallinen olo. Varmuus siitä, että ikinä koskaan sitä ei tarvitse täysin yksin tässä maailmassa selvitä. Listassa oli/on (säästin listan) sukulaisten ja ystävien lisäksi vaikka mitä, opettajasta ensimmäiseen työnantajaan ja asiakkaisiin. Mulla pari kohtaa oli yhteisöjä, joten todellisuudessa nimiä olisi ollut vieläkin enemmän, mutta näinkin laskettuna nimiä oli yli sata. Ja ihan varmasti jokaisella on enemmän nimiä, kuin uskoisikaan. Kannattaa tehdä lista ja kirjata ne ylös. 

Seuraavaksi tuosta listasta piti valita viisi henkilöä, joille esittää kysymykset: 

- Mitä arvostat minussa? 

- Mikä minussa on parasta?

- Millä tavalla olen mielestäsi vahva/osaava?

- Mistä erityisesti pidät minussa?

- Mitä toivot minulle? 

Mietin tarkkaan keneltä pyydän vastaukset näihin ja päädyin Inton lisäksi pikkusiskooni, kahteen ystävääni ja poikiini. Tiedetään, tuli yhteensä kuusi, mutta näistä en voinut karsia. 

Sain kertakaikkiaan ihania vastauksia ja säästän jokaisen aarrearkkuuni (jota mulla ei oikeasti ole, mutta pitää ehkä hankkia). 

Muutamia juttuja, joista tuli erityisen hyvä mieli. Ensinnäkin molemmat poikani pitivät hyvänä asiana sitä, että olen täysin oma itseni, enkä välitä mitä muut musta ajattelee. On aika mieletöntä, että omat lapset arvostaa tätä, kun voisivathan he toivoa täysin päinvastaistakin, siis että mahtuisin paremmin massaan. 

Aitouttani kehuivat muutkin. Samoin huomaavaisuuttani muita kohtaan, lojaaliuttani ja positiivisuuttani. Niin ja rehellisyyttä, huumorintajua, luovuutta ja päättäväisyyttä. Toivottiin, että ymmärtäisin paremmin arvoni ja oppisin rakastamaan itseäni. Että löytäisin armon itseäni kohtaan ja uskaltaisin unelmoida ja toivoa suuria, vaikka elämä onkin koetellut.

 Tämä oli myös yhteinen sanoma monilta: elämäni ei todellakaan ole ollut helppo, mutta kaikesta olen selvinnyt. Olen henkisesti vahva ja luja, mutta silti rakastava, lämmin ja aina valmis auttamaan läheisiäni. 

Tätä kirjoittaessani luen nuo kirjeet taas uudelleen ja uudelleen. Hymyilen. Sydäntä lämmittää. Minua rakastetaan. En vain minä rakasta, vaan myös minua rakastetaan. Se tuntuu hyvältä ❤️

Kannatti siis tehdä tehtävä ja suosittelen lämpimästi muillekin. Itse jatkoin kotitehtävää niin, että kirjoitin tänään monille heistä takaisin samanlaisen kirjeen. Osalle kirjoitan myöhemmin, sillä haluan kirjoittaa suoraan sydämestäni, en ”massatuotantona”. Tästäkin tulee niin hyvä mieli, kun saa antaa takaisin, vaikka ei edes pyydetty ❤️

Täällä mä nyt hymyilen, vaikka kroppa on tööt. Kohta Into kotiutuu ja kaivaudun sen kainaloon. Ihmettelen miten ihana on elämä tänäänkin ❤️

P.S anteeksi kaikki sydämet ja siirappi. Tai ei, en pyydä anteeksi siirappia, mutta ehkä noi sydämet olis voinut jättää pois. Mutta koska en välitä mitä muut musta ajattelee, niin jätän ne siihen ja lisään vielä tähän loppuunkin muutaman ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

P.P.S muistinko mainita miten en yksi yö saanut unta ja bongasin somessa jollakin julkkiksella otsatukan? Ja marssin siitä sitten kylppäriin ja leikkasin kynsisaksilla itsellenikin sellaisen. No, nyt kerron ja kuva on todiste.