Yksi asia kerrallaan ja uutta pukkaa tilalle

 Nyt on auto kaverini hoivissa. Laittoi viestiä, että tilanne käsijarrun kanssa ei välttämättä ole niin paha, kuin pelättiin. Kuitenkin huomenna menee pyöräilyhommiksi töiden hoitaminen ja a) en todellakaan tiedä onko renkaissa ilmaa ja b) pyörän rattihan heiluu ihan omituisesti, eli sillä on hippasen vaarallista pyöräillä. Pitäiskin keksiä asiaan joku ratkaisu. En ole vielä keksinyt. Mikään kiristäminen ei aura. Niin ja sitten on vielä c) ei aavistustakaan kelistä. 

Mutta en valita. Kun ei se auta. Menen vaan ja hoidan hommani. Ja jos autoni menee katsastuksesta läpi kohtuullisella korjaushinnalla, niin hihkun riemusta ja kiitollisena kiillotan ja siivoan auton niin siistiksi, kuin se nyt ylipäätään on mahdollista. Ehkä jopa maalaan sitä vähän. 

En varmaan avannutkaan, mutta tässä on ollut myös pienehkö uuniongelma ilmoilla. Siskon asunnon uuni on ihan loppu. Käytiin eilen ostamassa uusi ja samalla ostettiin uusi imuri, sillä Into rikkoi vanhan. Nyt enää tarttis saada uuni Poriin. Ja sitten tietty maksaa sähkäri, joka asentaa uuden uunin. 

Niin ja sain ylinopeussakon viime viikolla. 

Rahanmenoa ei voi estää ja vaikka pyrin olemaan murehtimatta tulevia, niin pikkuisen jännittää tulevat yhtiövastikkeiden ja lainakorkojen nousut. Kolmesta kämpästä kasvavat kuluerät ei ainakaan helpota asiaa. 

Mutta se on tuleva murhe. Nyt autoasian kanssa on valoa tunnelin päässä, olen saanut huhkittua rästihommia pois ja uunidilemma on työn alla. Parhaassa tapauksessa saan auton jo perjantaina, jolloin mun ei tarvi murehtia viikonlopun ajoja. Paitsi että Into lupautui kuskiksi joka tapauksessa lauantaina. Tuolloin on ystäväni kolmikymppiset ja niitä juhlistetaan tyttöporukalla. 

Tuo kohdunpoisto painaa mieltä, vaikka koitan olla murehtimatta. Ensinnäkin ajoitus on paskin ikinä. Siis kesäkuun puolivälissä, jolloin koko kesä on käytännössä pilalla. Lisöksi kesällä on vieläkin korkeampi infektioriski ja tuossa leikkauksessa riski on joka tapauksessa korkeampi. Ja jotta ei menis liian helpoksi, niin kuopuksen rippijuhlat on heinäkuun alussa. Eli silloin, kun en missään nimessä ole kunnossa niitä järkkäämään. 

Niin ja juhlien järjestäminen on kallista, sairaalamaksut tulee maksettavaksi ja joudun olemaan pois töistä. Kyllä ahistaa,  vaikka miten yrittää olla positiivinen. 

Mutta sitten taas toisaalta: kirjoitin tilanteesta ystävilleni (meillä on ryhmä messengerissä) ja sieltä saman tien yksi ystävistä ilmoitti laittaneensa päivän kalenteriin ja tulevansa auttamaan. Siis ilman että pyysin. Into totesi heti, että auttaa niin paljon kuin suinkin mahdollista. Eksälle kirjoitin asiasta ja hän myötäeli leikkausta ja samalla totesi, että pitää palaveerata ja miettiä mitä kukin tekee. 

Mulla on elämässäni upeita ihmisiä ja paljon rakkautta. Ja mun maailmassani ne on elämän tarkoitus. Ei raha, saavutukset, suoritukset, eikä edes helppo elämä. Vain rakkaus, läheiset ja terveys. Vaikka leikkaus olisi miten vaikea ja kamala, tulee se silti vaikuttamaan terveydentilaani ja ennen kaikkea mielenterveyteeni. Se on sen arvoista, varmasti. 

Intolle, kun valittelin asioita, hän totesi meidän olevan äärettömän onnekkaita. Että on niin paljon ihmisiä, joilla on asiat paljon vaikeammin. Ja kun protestoin ja kysyin mitä hyvää mun kohtu on meille antanut, niin hän totesi, että se on antanut kaksi ihanaa poikaani ja meille kaksi raskautta. Kesken mennyttä, mutta sekin on enemmän kuin ei mitään. Ja monella ei ole mitään. 

Niinhän se on. Saimme kuitenkin pienen hetken kokea raskauden onnen. It’s better than nothing ❤️

P.S eilen oli upea ilma. Mä meinasin, etten viihdy meidän parkekkeella, sillä se on kovin pieni ja ankea. Vielä mitä. Join eilen ekat partsikahvit ja tein töitä parvekkeelta käsin. Olin ihan super fiiliksissä. Kohta on kesä ja partsi tulee ehdottomasti olemaan mun mesta.