On tämä kyllä taas melkoista

On hetkiä, jolloin on kaikista ponnisteluista huolimatta aivan mahdoton pysyä positiivisena. Nyt ollaan taas siinä pisteessä. 

Mistäköhän aloittaisin? 

Olen sairastanut melkolailla nonstoppina koronaan sairastumisesta lähtien. Olen loputtomassa flunssassa, voimaton ja päätäkin särkee jonkin verran. 

Söin sitä keltarauhashormonia, mutta jossain välissä unohdin ottaa yhden pillerin. Aloin välittömästi vuotamaan, joten jatkoin seuraavana päivänä syömistä. Viime lauantaina, kun ystäväpariskunta oli meillä, havahduin huomaamaan, että olen jo jokusen päivän kärsinyt kummallisesta tunteesta rinnassa, rytmihäiriöistä ja lisäksi olin totaalisen turvoksissa. Jalatkin kuin puhalletut kumihanskat. Niinpä päätin lopettaa syömästä hormonia. 

Otin viimeisen pillerin sunnuntaina ja seuraavana päivänä alkoi vuoto. Aluksi ihan maltillinen. Eilen alkoi taas syöksyvuoto ja viime yö oli yhtä helvettiä. Olen hormonihuuruissa ihan koko ajan. Keltarauhashormonia syödessäni kärsin todella huonosta itsetunnosta ja olen itkuherkkä. Nyt menkkahuuruissa olen todella negatiivinen ja erittäin ärsyyntynyt. En oikein tiedä mitä tehdä. Onko mulla tosiaan vaihtoehdot tässä? Joko kärsin lääkkeiden avulla hillittömästä turvotuksesta ja rytmihäiriöistä, tai sitten ilman lääkettä hillittömästä verenvuodosta. Tuleeko tämä tosiaan olemaan tätä leikkaukseen asti?

Varmaan sanomattakin selvää, että jatkuva sairastelu ja tämä muu tilanne vaikuttaa hurjasti jaksamiseeni ja töihini. Ja mulla kun ei työt suju, niin ei se vaikuttaa suoraan tilipussiin. Ja se aiheuttaa paniikkia, sillä rahanmenoa on tiedossa. Auto on edelleen rikki, enkä tiedä onko mun pakko ostaa uusi. Kaikki vastikkeet tulee todennäköisesti keväällä nousemaan (kun yhtiökokoukset on pidetty), nuoremman rippijuhlat on heinäkuussa, mä olen useamman viikon pois töistä kesällä leikkauksen takia ja sitten vielä yksi iso, mutta positiivinen rahareikä on loppuvuodesta reissu Nigeriaan (siis jos kaikki menee hyvin). Pitäisi lähteä marraskuussa. Odotetaan vielä tarkempaa tietoa ajankohdasta Inton veljeltä, joka matkustaa kihlattunsa kanssa Lontoosta samaan aikaan. He menevät naimisiin samalla reissulla ja pääsemme myös tapaamaan Inton siskon pientä vauvaa (hän on nyt 5. kuulla raskaana). 

Ja toissapäivänä, eli maanantaina, vanhempi poikani soitti ja kertoi, että ovat eronneet avovaimonsa kanssa. Ovat asuneet vuosia yhdessä ja viime syksynä juhlittiin heidän yhteisiä valmistujaisia. Tyttö on ollut mulle kuin oma tytär ja hänen koiransa on ollut ”mummun muru”. Tämä on siis todella vaikea tilanne. Poika muutti meille ja koitetaan pärjätä täällä pienessä kodissamme. Hän kulkee rikkinäisellä autollani öisin töihin ja mä käytän autoa päivisin. Jakavat huoneen nuoremman kanssa. 

Koitan tässä samalla säätää ja sumplia pojan asioita. Huomenna mennään katsomaan yhtä vuokra-asuntoa. Jos hän saisi sen, olisi siinä vapautuminen 20.4. Sitten kaikki kalusteet sänkyä myöten sinne, verhot, liinavaatteet yms.yms. Ja samaan aikaan huoli pojan jaksamisesta ja pärjäämisestä on kova. Hän on aina ollut sellainen  kuoreensa vetäytyjä, joka ei puhu asioistaan, mutta samaan aikaan hyvin herkkä ja masentumiseen taipuvainen. Nyt hän pärjää näennäisesti hyvin, mutta en tosiaan tiedä mitä pinnan alla kytee. 

Kiitos hormonihuurujeni, myös Inton kanssa on ollut vähän nihkeää pari viime päivää. Vetelen herneitä nenääni ja loukkaannun verisesti kaikesta. Hän on tähän asti yrittänyt olla sopuisa ja ymmärtää, mutta ei hänkään loputtomiin käytöstäni jaksa. 

Terveysmurheita, rahahuolia, sydänsuruja, huolta läheisistä, auto-ongelmia (taaaaaaaaaasss) ja kitkaa omassa parisuhteessa. Niin ja hormonihuuruja, jotka nostaa kaikki murheet täysin ”nextille levelille” tässä maailmanlopun tunnelmassa. Semmoista on nyt täällä meneillään. 

Tästä kaikesta huolimatta pääsiäinen oli vallan ihana. Perjantaina oltiin Inton kanssa raveissa, lauantaina oli hulvattoman kivaa ystäväpariskunnan kanssa ja hekin olivat siis yökylässä. Seuraavana päivänä käytiin kävelemässä upeassa kevätsäässä ja ihailemassa merta. Maanantaina oli ne kyläyhdistyksen pääsiäisjuhlat, jotka nekin vallan ihanat. Aina jotain hyvää, johon voisi yrittää keskittyä ja hyväksyä samalla, että tämmöisiä haasteita tässä nyt sitten lisäksi vielä on.