Takapakkeja ja onnen aiheita

 Jutellaanko hetki kohdustani? Ai, ei vai? No, juttelen kuitenkin. 

Ensinnäkin ilmoitusluontoinen asia: mä vihaan näitä saakelin tukisukkia. Eikä auta, vaikka miten muistuttelen itselleni, että ei tullut napapiikkejä, joten paree olis olla valittamatta. Valitan kuitenkin. 

Ja pinnahan mulla on kireä kuin viulunkieli. Koska tää homma ottaa eniten mun päänupin päälle, niin kehittelen riidan ihan mistä tahansa, tai sitten luon erinäisiä teorioita miten ja milloin Into mut jättää. Eilen tapeltiin isommin ja nyt on sopu. Laiha sellainen, mutta sopu kuitenkin. 

Koitan nyt parhaani mukaan tokeentua, kun ei tämä mun sekoiluista ainakaan helpota. 

Lisäksi nyt on tullut sellainen takapakki toipumiseen, että eilen ja tänään on oireita, joista pitäisi soittaa sairaalaan. Isoimpana nätisti sanottuna sangen epämiellyttävä haju. Ei siitä nyt sen enempää, mutta Into teki erittäin selväksi, että huomenna mun on soitettava annettuun numeroon. Kaipa siellä on joku tulehdus. Saas nähdä. 

Ja sitten asia josta olen niin äärettömän riemuissani. Päätin ennen leikkausta, että jos siitä selviän, otan itselleni tatuoinnin. Tiesin millaisen. Viime viikolla otin yhteyttä kaveriini, joka on tatuoija. Hän ehdotti tätä päivää ja minähän menin. Minä, piikkikammoinen, joka olen halunnut itselleni merkityksellisen tatuoinnin, mutta en ole koskaan uskaltanut. Nyt uskalsin ja mulla kulkee nyt aina matkassa muistutus, että ongelmat elämässämme on ohimeneviä ja auttaa kasvamaan. Että mutkia on matkassa, mutta suunta on aina silti eteenpäin ja kaikesta selvitään ❤️