Tulehdus ja juhannus

 Olen hiljattain pohtinut, että tämä blogi on koko ajan enemmän lipsahtanut päiväkirjan puolelle, kun alkuperäinen aikeeni oli rikkoa strereotypioita ja yrittää osaltani poistaa ennakkoluuloja ylipäätään ulkomaalaistaustaisista ihmisistä ja myös kahden kulttuurin parisuhteista. Ehkä koitan siirtää nokkaani myöhemmin taas siihen suuntaan, mutta en tässä kirjoituksessani. Ja toisaalta eräs ystäväni totesi hiljattain, että he jotka ovat päättäneet muiden kuin kantasuomalaisten olevan hanurista, tuskin mielipidettään muuttavat. 

No, mutta asiaan. Mulla tosiaan on joku tulehdus. Että ihan syystä soitin lääkäriin ja lähdin sairaalaan, vaikka oikeasti Into pakotti molempiin. Lääkärillekin vielä nolona pyytelin anteeksi ja kerroin, että voin jo paljon paremmin, eikä siellä mitään ole, mutta kun mies on jäärä. No, onneksi on, sillä kotimatkalla piti mennä apteekin kautta hakemaan antibiootteja. 

Juhannusaaton vietimme ystäviemme kanssa. Siis pariskunnan, josta olen kertonut aiemminkin. Suomalainen nainen ja kuubalainen mies. Ihana pariskunta ja heidän kanssaan on aina huippua. Me ollaan oltu ystäviä jo ennen näitä meidän miehiä ja nyt on ihan parasta miten miehet tulevat juttuun keskenään ja me yhdessä porukalla. 

Menossa oli mukana myös kuopukseni, sekä pariskunnan koira. Oltiin heidän kutsumana ihanalla mökillä ja oli tosi kivaa. Tavoillemme uskollisena tehtiin älytön määrä ruokaa ja oltiin vaan. Juhannus jäi lyhyeen, kun seuraavana aamuna piti jo lähteä kotiin Inton töiden takia. Lauantaina piti katsoa kolmistaan (minä, Into ja kuopus) leffaa, mutta katsoin yksin, kun ”pojat” nukahti. 

Tänään käytiin ulkona syömässä ja pelaamassa minigolfia Inton työvuorojen välissä. Töihin palatessaan hän kävi samalla viemässä kuopuksen isälleen. 

Tein kaksi typerää virhettä viikonloppuna. Ensinnäkin talutin aattona koiraa ja hän lähti innoissaan kulkemaan kohti mökkiä (ja ruokaa), enkä huomannut tätä. Itse seisoin paikoillani vielä jotenkin sivuttain ja kun koira kiskaisi, teki se todella ilkeää vatsassani. 

Tänään olin vielä typerämpi ja siivosin kotona. Siis ihan kunnolla niin, että kannoin matot ulos, imuroin ja pesin lattiat. Olohuoneen maton poistaakseni, piti nostaa rahi pois tieltä ja se on yllättävän painava. Kipu oli aikamoinen ja edelleen vatsa aristaa, vaikka nostamisesta on tunteja. Miten pöljä voi ihminen olla, että jatkuvasti unohtaa olleensa just isossa leikkauksessa? 

Toivon hyvää tuuria ja että rangaistuksena olisi vaan nämä kivut, jotka tälläkin hetkellä vaivaa. Jos perhana tulee jotain laskeumia tai vakavampia komplikaatioita, niin onhan se nyt. Ja vaan siksi, että piti saada kämppä siivottua. Into nyt ei ole juuri koskaan kotona, joten hänelle en voi siivousta nakittaa, mutta eikö olis voinut nämä viikot olla semmoisessa perussiistissä kämpässä? Meillä nimittäin ei juuri koskaan ole sotkuista, mutta kun alkoi tökkimään pölyt ja muutenkin. 

No, nyt aion lopun sairasloman edestä tokeentua. Paitsi että huomenna pitää mennä hoitamaan yksi työjuttu, mutta ehkä nyt maltan olla tekemättä mitään tyhmyyksiä ja ihan vaan toipua. 

Into soitti just ja kertoi työvuoronsa loppuvan yhdentoista jälkeen (olikohan varttia yli). On siis kotona taas puolen yön maissa. Huomenna lähtee ajamaan töihin kuudelta aamulla. Ja sitten taas kotona illalla/yöllä. On se aikamoista. Nythän persut ajaa 40 000 euron vuositulorajaa kansalaisuuden saamiseksi. Mikä on aivan älyvapaa ja kohtuuton. Mutta taidanpa tästä kirjoittaa erikseen. Totean nyt vaan, että jos tuo menee läpi, niin Inton (ja monen muun ulkomaalaisen) täytyy ottaa kai kolmas työ ja lopettaa nukkuminen kokonaan. Sillä kahdella työllä ja kuudella työpäivällä viikossa ei tuohon tulorajaan päästä. 

Olipahan sekava tilitys ja koko kirjoitus, mutta semmoista se on elämäkin joskus.