Ilo irti hyvistä ajoista

 Nyt on taas myötätuulta elämässä ja jos jotain olen oppinut, niin ottamaan siitä ilon irti ihan täysillä. En pilaa näitä pelkäämällä, että mitä jos ne loppuu. Kun ne loppuu aivan varmasti. Ja sitten tulee taas paskaa käkättimeen. Siltä ei voi välttyä, joten hyvät ajat on tehty riemuitsemiseen ja hykertelemiseen. 

Mäpäs kerron. Ensin tietty ne tärkeimmät: kaikilla mun rakkailla ja läheisillä on asiat hyvin ja olen saanut viettää paljon aikaa heidän kanssaan. 

Veljeni syövän kanssa kävi paremmin kuin hyvin. Leikkaus ja sillä selvä. Kontrolleissa toki joutuu käymään, mutta ei ollut etäpesäkkeitä, ei tarvita solumyrkkyjä, eikä muutakaan. Homma oli diagnoosista ”olet kunnossa”-lausuntoon kuukaudessa paketissa. 

Meillä on asiat hyvin Inton kanssa. Oman synkistelyni jälkeen näen taas kaiken hyvän hänessä ja meissä. Itsessänikin. 

Mun selkä alkaa olla lähes täysin kunnossa. Vielä on vasen pakara juntturassa, kun olen sillä kai yrittänyt kompensoida oikean puolen kipuja. Mutta olen käynyt ahkerasti salilla treenaamassa, kävelylenkeillä, joogaamassa ja kehonhuollossa. Lisäksi olen katsonut mitä laitan suuhuni ja ihme on tapahtunut: painoni on vihdoin alkanut tippumaan. Piinaavan hitaasti, mutta varmasti. Koska tämä oli mahdotonta aiemmin ja nyt tippuu ilman hillittömiä nälkäkuureja, niin uskallan väittää tämän olevan kohtuleikkaksen ansiota. Kun en enää vuoda kuiviin koko ajan, niin hemoglobiini ja ennen kaikkea ferritiini on takuulla noussut (en ole käynyt kontrollissa) ja se avannut ”blokin” laihtumisen tieltä. 

Mä en edes halua laihtua liikaa. Muutama kilo vielä ja olen tyytyväinen. Tai siis olen jo nyt tyytyväinen, mutta ihan terveyssyistä haluaisin rutistaa vielä muutaman kilon pois. Katsotaan mitä tapahtuu. Aloitan syyskuussa elämäni ekaa kertaa jonkun salivalmennuksen ja siinä on kai joku dieettikin. Ajattelin haastaa itseni menemään ihan täysillä siihen mukaan. Niin, että voin samalla todistaa itselleni, että pystyn kyllä siihen. Toivon myös löytäväni oikeita tekniikoita jne. salille. 

Hitaasti, mutta varmasti ajan itselleni moottoripyöräkorttia. Se on ollut moni(kymmen)vuotinen haaveeni ja nyt se on hissukseen toteutumassa. Teoriakoe on jo läpäisty ja kaksi ekaa ajotuntia suoritettu. Sitten jäi taas pidempi tauko, mutta ensi viikolla ryhdistäydyn ja varaan loput ajotunnit. Sitten on käsittelykoe. 

Meillä on hurjaa reissaamista tiedossa loppuvuodeksi. Ensin menen yhden ystäväporukan kanssa roadtripille Suomessa. Sitten lähdetään toisen ystäväporukan kanssa Nizzaan. Inton kanssa juhlistetaan hääpäivää Gdanskissa ja seuraavalla viikolla lähdetään todennäköisesti Lontooseen, minä, Into ja kuopus. Tarkoituksena mennä juhlistamaan Inton veljen yliopistosta valmistumista. 

Marraskuussa Into lähtee vielä Nigeriaan. Mä en nyt alkuperäisistä suunnitelmista poiketen lähde mukaan Nigerian turvattoman tilanteen takia. 

Ja mulla oli tänään (tai siis eilen, en saa unta ja kukun tätä kirjoittamassa jo seuraavan päivän puolella) synttärit. 46-vuotta mittarissa. Käytiin syömässä ja leffassa Inton ja kuopuksen kanssa. Sain lahjan Intolta, mutta pakko sanoa, että hän ei lahjojen kanssa oikein loista. Ajatus on tottakai tärkein, joten koitan olla kiitollinen kahvinkeittimestä, jota en olisi tarvinnut, sadannesta halvasta hajuvesipullosta, sekä pullollisesta tavallista hiustenhoitoainetta ilman shampoota.  

Kovalla kiireellä hän ne haki Rustasta ja rakkaudella osti. Se on oikeasti tärkeintä. Ja jos on ihana muuten, mutta huono ostamaan lahjoja, niin aika pienet on ongelmat. Mieluummin näin, kuin toisinpäin. 

Just nyt, tällä hetkellä, elämä on taas hyvää ja mä otan siitä kaiken irti ❤️