Edelleen päivä kerrallaan

 Meillä ei enää riidellä, mutta eipä tässä hurraamistakaan ole. ”En ole onnesta soikea, mut enpä juuri itkekään”, on Happoradion biisistä ja osuu hyvin tämänhetkiseen tilanteeseen. 

Sen verran ollaan edistytty, että puheyhteys on löytynyt. Tai siis se vartti mitä meillä päivässä on yhteistä aikaa, vaihdellaan kuulumiset. Sitten Into nukahtaa. Eilen istualleen sohvalle. Ollaan kolmena iltana koitettu katsoa leffaa yhdessä. Nyt päästy melkein 30 minuuttia eteenpäin, eli suunnilleen kymmenen minuuttia/ilta ennen kuin hän nukahtaa. 

Lähti aamulla töihin ja tulee illalla. Huominen ja ylihuominen on vapaata ja sitten menee taas töihin. Ehditään käydä siellä kotikonnuillani. Uudeksi vuodeksi ei pystytä juuri mitään suunnittelemaan, kun uuden vuoden päivänä on töissä. Ja kaikkina muinakin päivinä loppiaista lukuunottamatta. 

Niinpä koitan nyt keksiä omia juttuja, sillä onhan tämän vuoden vaihtuminen tällä kertaa itselleni melko merkittävä. Edelleen on epäselvää miten jatkossa elätän itseni, mutta eilen tallensin erilaisia siivous- ja kaupan alan hommia, jonne laitan hakemuksia. Lisäksi teen kotisiivouksia ja henkilökohtaisen avustajan töitä. Onneksi tämä kuukausi meni myynnillisesti ihan kivasti, joten pärjään ilman paniikkia pari ensimmäistä kuukautta. 

Koulu(t) alkaa tammikuussa. Ilmoittauduin nimittäin myös erääseen avoimen ammattikorkeakoulun etäkoulukseen, josta saa 5 opintopistettä. Luennot joka toinen viikko tiistaisin ja keskiviikkoisin ja kesto 5 kk. 

Niin, niistä omista suunnitelmista. Lähden ensi viikolla keskiviikosta lauantaihin ihan vaan omiin oloihini rauhoittumaan. En ota puhelinta edes mukaan. Vähän niinkuin hiljaisuuden retriittiin, mutta itsekseni. Uutena vuotena koitan varmaan keksiä ihan vaan jotain itseni hemmottelemisen juttuja (ellei sitten ystäväpariskunta tule kylään), sillä Into todennäköisesti nukkuu taas koko päivän, kuten viime vuonnakin. 

Vuoden ensimmäiselle päivälle koitan vielä miettiä jotain kivaa. Olisi kiva keksiä joku uusi kokemus, ehkä joku patikointiretki tai vastaava. Mutta ensin tämä joulu. Eilen leivottiin kuopuksen kanssa pipareita ja tein joulusiivouksen. Tänään leivon saaristolaisleipää ja banaanikakkua. Yöksi menee kinkku uuniin. Into tekee riisiä ja kanaa. Nämä viedään mukanamme siskoni luokse, jossa hän miehensä kanssa ovat tehneet muut jouluvalmistelut. 

Kyllä tämä taas tästä. Meillä ei ole, eikä suurella todennäköisyydellä tule olemaankaan yhteistä aikaa ja siksi yhteisten tekemisten suunnitteleminen on aina ollut vähintään haastavaa. Ei ole ihan yksi, tai kaksi kertaa, kun itseäni on harmittanut miten koitan sovitella omia menojani ja aikataulujani siten, että saataisiin edes se vähä aika yhdessä. Tämä ei nyt enää toimi, joten mulle jää tasan kaksi vaihtoehtoa: keskittyä enemmän itseeni ja tyytyä siihen vähään mitä meillä on yhdessä. Tai sitten erota. 

Olen tätä aiemminkin pohtinut ja silloin päätin keskittyä itseeni. Sitten se taas jotenkin jäi ja jäin marisemaan tätä samaa marinaa, kuin nytkin. Erota en ainakaan nyt halua, tulevaisuudesta en tiedä. Mutta koitanpa siirtää taas katsettani kohti omaa napaani, läheisiini ja ystäviini. Into olkoon kuvioissa sen verran mitä hän haluaa. 

Tuossa aiemmassa päivityksessä kirjoitin, että tulen hänen työnsä, perheensä, kuntosalin ja ystäviensä jälkeen. Ei hän ystäviään tapaa, ollenkaan. Eikä luonnollisesti perhettään. Hän vaan puhuu tosi paljon puhelimessa heidän kanssaan. Nyt töidensä vuoksi hän ei ole päässyt kuntosalille lainkaan. Kertoi sokeroidun version minulle, että on valmis jättämään salin todistaakseen miten tärkeä olen hänelle. Todellisuudessa hänellä ei olisi yksinkertaisesti voimavaroja mennä enää töiden jälkeen salille. Herätys kun on neljältä ja ensimmäisestä työstä siirtyy suoraan toiseen. Kotona on vaihtelevasti puoli kahdeksan, tai kahdeksan aikaan. Syö lounaan töissä n.klo.10.00 ja seuraavan kerran kun pääsee kotiin. Kai hän jotain pähkinöitä tms. ehtii syömään toisen työnsä aikana. 

Onhan tuo aivan käsittämätön työtahti mitä hän tekee. Ja hän siis ei tuo rahaa taloon, eli meillä on täysin erilliset tulot ja tilit. Kaiketi maksaa autolainaansa, laittaa rahaa asuntosäästöön ja lähettää rahaa kotimaahansa. Eikä hän, vaikka kahta työtä tekeekin, kovin kummoisia tienaa. Kyllä mä sen ymmärrän vallan hyvin, ettei hänellä ole sen helpompaa kuin muillakaan maahanmuuttajilla. Ihan sama mikä on koulutuksesi, sinua ei palkata kuin ”paskatöihin”. Ja niitä on paiskittava paljon, jotta edes pärjää. Hänellä vielä perheen vanhimpana lapsena on vastuu mm. äitinsä auttamisesta. Eli ei hän itsekkyyttään tuolla niska limassa paina. 

Kunhan ei vaan pumppunsa pettäisi…