Edellisen kirjoituksen rentoutumispaikasta

 Halusin tehdä ihan erillisen kirjoituksen rauhoittumisen paikastani, sillä se oli uusi kokemus, sangen merkittävä sellainen. 

Ajatuksen lähtökohta oli kaikkea muuta kuin jalo. Motiivina oli kosto. Todella lapsellista ja typerää, tiedetään. Oli niin kovin vaikea päästä yli Inton katoamistempuista Nigeriassa, että alunperin lähdin selvittelemään miten saisin hänet maistamaan omaa lääkettään. Mietin, että katoan vain viikoiksi jonnekin ilmoittamatta hänelle mitään ja olen vastaamatta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. 

No, sitten huomasin, että ihan oikeasti kaipaan rauhoittumista ja nollaamista. Että tämä vuosi on ollut niin uskomattoman hektinen ja täynnä suuria muutoksia ja siksi ihan aidosti tarvitsen aikalisän ja mahdollisuuden olla omissa oloissani. Minä olen sellainen, että kun ahistaa, alan antisosiaaliseksi ja kun ahistaa ihan hemmetisti, haluaisin olla yksin omissa oloissani ja kaukana kaikesta. Jos kukaan ikinä on lukenut vanhempia kirjoituksiani, niin voi ehkä muistaa surkuhupaisan, mutta sittenkin jollain tapaa hiukan onnistuneenkin irtiottoni ensimmäisen keskenmenoni jälkeen. Tällä kertaa en ollut niinkään rikki, vaan todella loppu ja pää oli kuin painekattila. 

Ymmärsin myös, että en ole kymmeneen vuoteen saanut olla yhtään arkipäivää, viikonloppua, juhlapyhää, kesälomaa, lomareissua, tai edes sairauslomaa niin, etten olisi joutunut samalla tekemään töitä. Koin, että nyt jos koskaan on se hetki, jolloin en ole kertakaikkiaan kenellekään tavoitettavissa, enkä liioin itse puhelimen sovellusten syövereissä. 

Ajoitus oli pakon sanelema: välipäivinä on vähemmän työjuttuja, kuopus isällään ja tammikuun tapahtumista ei aavistustakaan. Niinpä keskiviikosta lauantaihin oli täydellinen väli. Lähdin Bookingin ja Airbnb:n kautta katsomaan vaihtoehtoja. Sieltä sitten löytyi Valamon luostari, jossa on myös majoitusta. Kuulosti täydelliseltä. Olin aiemmin etsinyt myös retriittejä, sillä ne ovat jo tovin minua puhutelleet. En kuitenkaan löytänyt sopivaan ajankohtaan, joten mietin, että luostarissa voisin tehdä oman retriittini. 

Jäin makustelemaan asiaa ja laitoin ystävälleni viestiä. Hän ihmetteli, että eikö lähempää löytyisi luostaria, sillä Valamoon on matkaa 600 km. Niinpä päätin googletella ja löysin ”vähän” lähempää toisen, nimittäin Turusta. 

Turun keskustassa toimii Birgittalaisluostari ja heillä on myös vieraskoti. Tämä ei ole maksettu mainos (hah, viimeksi kun kävin katsomassa, niin blogillani on 9 seuraajaa, joista 1 taisin olla minä itse), mutta laitan silti heidän nettisivunsa, jos kiinnostaa lukea lisää: 

https://birgittalaissisaret.fi/

Laitoin heille sähköpostia (ujostutti soittaa) ja kysyin mahdollisuutta majoittua. Sain nopeasti vastauksen, että huone on varattuna minulle kolmeksi yöksi. Kerroin läheisille milloin ja minne menen. Intolle kostin sen verran, että jätin kertomatta minne menen. Ilmoitin ainoastaan lähteväni rauhoittumaan ja että en ole tavoitettavissa tänä ajankohtana. Muistutin asiasta vielä lähempänä h-hetkeä ja keskiviikkona lähetin vielä viestin kaikille ennen lähtöäni. 

Ajoin autoni toimistomme parkkipaikalle (josta luonnollisesti joudun nyt luopumaan ja sekin ahistaa), jätin puhelimet autoon ja nappasin kassini. Olin pukeutunut ulkoiluvaatteisiin (nastakengät, kerrasto, urkka-alusasu, ulkoiluhousut, takki, pipo ja hanskat) ja pakattuna oli mukavat oleskeluvaatteet, yöpaita, pörrösukat, 550-sivuinen kirja, jooga- ja meditaatio-opas, vaihtokalsareita ja sukkia, rintsikat, juomamuki (shakeri), ateriankorvikepusseja ja ihonhoitotuotteita. Niin ja joogamaton, sekä treenikuminauhan otin myös matkaani.

Otin matkaani myös vähän rahaa, jotta voin ostaa jotain syötävää, jos ateriankorvikkeet ei riitä. Onneksi otin, ei riittänyt. 

Vähän jännitti mennä sisälle rakennukseen, mutta jännitys kaikkosi heti, kun yksi nunnista tuli avaamaan oven hymy kasvoillaan. Kaikki oli hyvin yksinkertaista ja muutaman minuutin kuluttua olin huoneeni avain käsissäni. 

Rakennuksessa on kolme kerrosta huoneistoja ja neljännessä asustaa nunnat. Hissillä pääsee kolmanteen kerrokseen, mutta käytin rappusia. Huoneeni oli toisessa kerroksessa. Sisustus sangen pelkistetty: kaapisto henkaritangolla, pöytä ja tuoli, sohva, sänky ja yöpöytä. Kynnysmatto kylpyhuoneen edessä. Kylpyhuoneessa vessa ja suihku. Seinällä risti, pöydällä suloinen kehys, jonka sisällä käsin ristipistotyönä kirjailtu ”tervetuloa”. 

Purin kamani ja asetuin taloksi. Kaapista löytyi ihana filtti ja lisätyyny, jotka heti lisäsin sängylle. Rentouduin lukemaan ensin joogaopasta. Sen jälkeen kirjaa. Kävin myös tutustumassa rakennukseen ja huomasin, että melkeinpä huonettani vastapäätä oli yhteiskäytössä oleva keittiö, jossa jääkaappi, mikro, vedenkeitin ja joitakin (vähäisiä) astioita. 

Joogasin ja lepäilin. Ihmettelin hiljaisuutta ja totuttelin puhelittomuuteen. Kun tuli mieleen jotain tärkeää, piti se perinteisesti kirjoittaa paperille (tai siis joogakirjan sisälehdelle) ja koska en ottanut ADHD-lääkkeitäni mukaan, ajatuksia totisesti pulpahteli pintaan ja paljon. 

Aamulla heräsin kuudelta (!!!) ja joogasin. Lepäsin hetken ja kahdeksaksi menin aamiaiselle, joka oli sama joka aamu: puuroa, leipää, täytteitä, jogurttia, mehua ja kahvia. Yksinkertaista ja hyvää. Aamiainen syötiin hiljaisuudessa. Paikalla oli kahdesta kymmeneen henkeä joka kerta. 

Hiljaisuudessa kaikki aistit herkistyy ja jopa mehun kaatamisen lasiin kuulee eri tavalla. Kaurapuuro maistui taivaalliselta, samoin leipä, jonka päällä oli juusto- ja tomaattiviipale. 

Aamiaisen jälkeen istahdin aina aulaan lukemaan päivän Turun Sanomat. Eipä ole tullut sanomalehtiäkään juuri luettua viime vuosina. 

Kävin pitkällä kävelyllä ja samalla hakemassa kaupasta ruokaa jääkaappiin. Kun ei ollut puhelinta, eikä musiikkia kuulokkeista, tuntui Turkukin kuin uudelta kaupungilta. Katselin ihastellen ympäristöä ja nautin ulkoilmasta. Huoneessani riisuin ulkoiluvaatteet, kävin suihkussa ja vaihdoin yöpaidan ylleni. 

Otin tavakseni treenata ja joogata huoneessani sporttialkkareissani (patterilla kuivui hyvin huuhdellut vermeet), oleskella yöpaidassa ja neuletakissa, mennä aamiaiselle ja pyörimään pitkin rakennusta kotivaatteissa ja ulkoilla ulkoiluvermeissä. Yksinkertaista ja helppoa. 

Hoidin ja kuorin ihoani suihkussa, hellin hiuksiani kookosöljyllä, luin kirjaa (kokonaan sen 500-sivuisen), menin ajoissa nukkumaan ja heräsin aikaisin. Ulkoilua, joogaa, treeniä, säännöllistä syömistä, lepoa, mietiskelyä, rentoutumista ja lukemista. Älykelloni sentään oli matkassa (sain siihen herätyksen), joten sen verran kyllä suoritin, että katsoin päivittäisen askel- ja treenimäärän täyttyvän. Ehkä toiste voisin jättää senkin pois matkasta ja pakata perinteisen herätyskellon. 

Aion siis ehdottomasti ottaa uusiksi, niin hieno ja rauhoittava kokemus oli. Kävin yhtenä iltana jopa messussa, mutta en oikein osannut olla siellä, kun en tunne katolilaisia kirkkoperinteitä. Hieno kokemus sekin silti oli. 

Lauantaina lähdin aamiaisen jälkeen kapsäkkini kanssa autolleni. Sydän täynnä kiitollisuutta ja rauhaa. Ihana kokemus monin tavoin. Ja kuten totesin: aion mennä uudelleenkin. Lämmin suositus jokaiselle, joka hakee mutkatonta ja maanläheistä keinoa päästä hetkeksi rauhoittumaan. 

Kuvia mulla ei luonnollisesti paikasta ole, kun ei ollut puhelinta tai kameraa mukana. Tämän tekstin kuvan nappasin autossa ennen puhelimen ja kuulokkeiden jättämistä. Näkyy naamastakin, tai siis silmistä, miten loppu olin. Tuli tarpeeseen ja teki hyvää.