Päivä kerrallaan

 Meillä mennään nyt tosiaan päivä kerrallaan. Jotain aika perustavanlaatuista rikkoutui Inton Nigerian matkalla ja on yllättävän vaikeaa päästä asiasta yli. 

Tilannetta ei mitenkään helpota se, että meillä ei sitä yhteistä aikaa ole. Hän on nyt kuudesta kahteen siivoushommissa ja siirtyy sieltä suoraan ruokajakelua tekemään. On kotona kasin maissa ja laittaa itselleen syötävää. Syödessä ehditään muutama sana vaihtamaan ja sitten se onkin jo nukkumaanmenoaika. Siinä suunnilleen vartissa mitä meillä on yhteistä aikaa samalla kun Into syö, ei varsinaisesti ehdi ainakaan kovin syvällisesti asioita puida. Eikä Into sen puoleen haluakaan. 

Me ollaan tässä asiassa niin erilaisia. Into työntää mielellään päänsä pensaaseen ja kieltää ongelmien olemassaolon. Yrittää puhumalla kääntää asiat paljon todellisuutta paremmaksi. Kun mä taas kohtaan ongelman ja haluan puida sitä niin kauan, että siihen löytyy ratkaisu, eikä se enää vaivaa. 

Into käärii kamelinpaskan kullalla ja mä saatan jankata yhtä ja samaa asiaa viikkotolkulla. Mahdoton yhtälö. 

Sen verran ollaan edistytty, että ollaan oivallettu omia työstämisen paikkojamme ja olen pystynyt avaamaan toisen käytöksen aiheuttamia tuntemuksia. Myöntämään, että ne ovat mun omalla vastuulla ja että mun on niitä työstettävä. 

Inton taas on pakon edessä tsekattava sitä hänen prioriteettilistaansa ja nostaa mua siellä korkeammalla. Sanoissaan mä merkitsen hänelle koko maailmaa, mutta todellisuudessa mä olen se maailma töiden, kuntosalin, perheensä ja ystäviensä jälkeen. Siis jos pysyy hereillä. 

Meillä on ollut sangen kummallinen suhde. Ollaan oltu yhdessä kohta neljä vuotta ja yksittäisistä ongelmistakin huolimatta olen ollut täysin umpirakastuneena häneen ja pitänyt suhdettamme aivan käsittämättömän hyvänä. Pelkkää onnea ja auvoa (erimielisyyksistä ja haasteista huolimatta) ja ehdin jo miettimään, että ehkä tämä suhde tulee vaan olemaan tällaista rakastumista ja perhosia vatsassa hamaan tappiin saakka. En ole koskaan kokenut mitään näin upeaa. Kun toista katsoo kaikessa miltei palvoen ja sitä vaan niin kauheasti rakastaa. 

Ja sitten yhtäkkiä, aivan puskista, koko suhde menee ihan paskaksi. Sieltä pilvilinnoista hyppää alas ilman laskuvarjoa. Aika vähän jää jäljelle, kun maahan mätkähtää. 

Olen halunnut olla täysin rehellinen tätä blogia kirjoittaessa, sillä ideana oli alunperinkin rikkoa stereotypioita, sekä avata millaista on elää kahden kulttuurin parisuhteessa. Ja just nyt ei tosiaan mene kovin vahvasti. Tuntuu, että mennään yksi askel eteenpäin ja sitten kolme taaksepäin. Inton mielestä meillä on kaikki hyvin (koska on pää siellä puskassa) ja on onnellinen kanssani. Mä taas en ole onnellinen hänen kanssaan, enkä tiedä miten tästä selvitään. Vai selvitäänkö? 

Olen koittanut keksiä meidän kaltaiselle pariskunnalle apua. Siis kaksi kulttuuria ja englanti kielenä. Löysin yhden nettiterapian enkuksi. Ollaan jo sovittu, että käydään ainakin se yhdessä läpi. Sitten mietitään jatkoa. Se vaan, että sitä aikaa tuolle ei ole. Lauantait hänellä on vapaana, mutta esim. viime lauantain kokkasi, nukkui ja puhui puhelimessa. Oltiin me viitisen tuntia yhdessäkin, mutta lähinnä latailtiin akkuja ja katsottiin Netflixiä. Olis pitänyt tsempata ja aloittaa terapia. 

Nyt lauantaina pojat (siis myös esikoinen) on meillä, kun perinteenä on syödä yhdessä jouluaaton aamiainen. Eli esikoinen tulee yökylään, jotta saadaan aamulla herätä yhteiselle jouluaamiaiselle. Sitten me lähdetään Inton kanssa iltapäivällä mun kotikonnuille ja pojat lähtee isänsä vanhempien luokse viettämään joulua. Se on heille tärkeää, sillä ovat viettäneet siellä melkeinpä joka ainoan joulunsa syntymästään lähtien. Siksi ollaan päädytty tähän ratkaisuun. 

Joka tapauksessa, meillä on siis kahdenkeskistä aikaa seuraavaksi 30.12 lauantaina. Paitsi että todennäköisesti ei ole, kun Into luultavasti on tuolloin poikkeuksellisesti töissä.

Eli olisko sitten vuoden 2024 eka lauantai sellainen, että siihen lohkeaisi yhteistä aikaa? Katsotaan. En pidätä hengitystäni. 

Meistä ei ole edes yhteiskuvia. Viimeisin on ennen kuin Into lähti Nigeriaan. Olen tainnut käyttää sen jo. Eipä ole tämmöistäkään aiemmin käynyt. No, otin meidän olkkarin ikkunasta ja kynttilöistä kuvan. Se saa nyt kelvata.