Pohdintaa ulkonäöstä

Ensinnäkin blogin aiheeseen liittyen: meillä on edelleen kaikki oikein hyvin Inton kanssa. Tämä on kyllä outoa, kun ei edes väitellä mistään. Mulle on tehnyt älyttömän hyvää lopettaa työ, jossa en voinut henkisesti hyvin ja toisaalta saada elämääni paljon uutta sisältöä uuden työn ja opintojeni kautta. 

Myös uusi addiktioni kuntoiluun auttaa. Mieli pysyy niin paljon parempana, kun liikkuu ja tekee itselleen mielekkäitä asioita. Enpä olisi ikinä uskonut tulevani riippuvaiseksi liikkumisesta, mutta niin siinä vaan on päässyt käymään. Ei päivääkään, etten liikkuisi jollain tavalla. Toki huomioiden myös palautumisen, mutta palauttavina päivinä joogaan, käyn rauhallisilla kävelyillä ja teen kehonhuoltoa. 

Toki myös vartaloni muokkautuu tässä, mutta hyyyyyyyvin hitaasti. Myöskään painoni ei ole enää tippunut oikeastaan lainkaan. Mutta se on kyllä jännä miten nuo asiat menettää merkityksensä. Pääasia on hyvä olo itseni kanssa, energisyys kunnon kohoamisen myötä ja onnistumisen tunteet, kun edistystä tapahtuu nimenomaan kunnon suhteen. 

Ja sitten siihen ulkonäköön. Viime vuonnahan mulle tuli ensimmäistä kertaa koskaan tarve alkaa korostamaan naiseuttani. Aloin pitkästä aikaa kiinnittämään enemmän huomiota miltä näytän ja uskalsin alkaa käyttämään naisellisia vaatteita. Surullisesti syy oli kriisini kohtuongelmien vuoksi, mutta silti pidän erittäin hyvänäkin sitä, että jollakin tapaa kohtasin naiseuteni. 

No, tänä vuonna onkin sitten ollut ihan päinvastaista. Ei siksi, että kokisin ulkonäköön huomioon kiinnittämisen olevan jotenkin turhamaista, tai väärää. Kävi vaan niin, että keikkahommia tehdessä piti olla käytännölliset vaatteet ja muuten pukeuduin lähinnä treenivaatteisiin. 

Nyt kahvilassa mulla on työvaatteet ja muuten pukeudun edelleen lähinnä niihin treenivaatteisiin. Kotona mulla on aivan jäätäviä, mutta ah niin ihanan tuntuisia kotivaatteita. 

Töissä hiukseni on nutturalla ja piilotettuna huivin alle. Meikkiä laitan ripsarin ja rajausten verran. Kaikki muu on turhaa, sillä kuumassa keittiössä touhutessa ne valuisi joka tapauksessa pois. Ja yleensä ne rajauksetkin on vähintään puoliksi pois, kun pääsen töistä. Meikkivoidetta en ole käyttänyt ennenkään, mutta vakiotuotteeni on aiemmin ollut poskipuna. Eipä sitäkään nyt kannata laittaa. 

Työvaatteeni on verkkarit, t-paita ja essu. Ei siis kovin mairittelevat. Aiempi takapuoli-kompleksini on jäänyt töissä unholaan, sillä vaatteet ei anna armoa. Onneksi kahvilassa ei ole missään kokovartalopeiliä, joten olen autuaan tietämätön miltä asussani näytän, varsinkin takaapäin. 

Olen töissä kaikkea muuta kuin viehättävä, kuten ehkä pystyy kuvittelemaan. Huivi mummomisesti päässä, hyvin kevyt ehostus ja epämairitteleva vaatetus. Ja vielä tämä aika vuodesta, kun naama on kalvakka ilman poskipunan tuomaa hehkua ja väriä. 

Kävikin niin, että sattumalta tapasin erään kahvilan asiakkaan sen ulkopuolella. Hän (nainen) totesi hämmentyneenä, ettei meinannut tunnistaa ilman huivia. Että näytän kuulemma paljon nuoremmalta. Noh, tuskin sitä, mutta varmasti erilaiselta. Ja edelleen olin kuitenkin yhtä ehostamattomana ja hiukset ponnarilla. 

Eli tämä ei ole vain kuvitelmaani. Olen varmaan epäviehättävimmilläni töissä. Ja silti koen sen totta tosiaan vapauttavaksi. Saan positiivista palautetta ja vakioasiakkaita ihan vaan persoonani ja leipomusteni avulla. Se tuntuu hyvältä. 

Ja on takuulla mielettömän kivaa sitten, kun joskus tulee tilanne, että voin laittautua. Siis vaikkapa jonnekin juhliin tai muualle ”ihmisten ilmoille”. Se on harvinaista herkkua ja silloin aion kyllä panostaa ehostamiseen. Tätä vaan tapahtuu niin harvoin, että vähiin jää laittautumiset. Tämä ei kuitenkaan haittaa. Ehkä olen jo kriiseilyni kriiseillyt, enkä tarvitse (ainakaan nyt) naisellisuuteni alleviivaamista. Ja silti olen ihan yhtä paljon nainen, kuin ennenkin. Nyt vaan sellainen, jolla ei ole juurikaan meikkiä ja joka työajan ulkopuolella pukeutuu lähinnä lenkkareihin ja vaatteisiin, joissa voi myös treenata (käytännöllistä, kun voi lähteä vaikka suoraan töistä lenkille). Lempiasuni on nyt sellaiset trikoomalliset reisitaskuhousut, joita tilasin kaksi paria. Niissä voi treenata ja ne on helppo pukea. Ja niiden kanssa sopii lenkkarit. Sitten on vielä salivaatteet erikseen. Siinäpä on käytännössä vaatevalikoimani: kotivaatteet, työvaatteet, käytännölliset ja urheilulliset vapaa-ajan vaatteet ja treenivermeet. 

Jos viime vuonna tuntui hyvältä näyttää naiselliselta ja ehostaa, niin nyt tuntuu hyvältä mennä näin. Molempi parempi. Tärkeintä on, että itsestä tuntuu hyvältä 😊

P.S mä en muuten todellakaan käy salilla treenihousut+toppi-yhdistelmällä. Pelkästään kun treenaan kotona. Salilla mulla on aina paita topin päällä. Tuo kuva on otettu tänään, kun tsemppasin itseäni treeniin ja toisaalta teki mieli vaan laiskotella. Yhdistty treeni- ja kotiasu siis. Ja tein kun teinkin parin tunnin treenin, jonka jäljiltä on taas niin hyvä fiilis ❤️