Riidaton kausi päättyi

 Eilen se sitten tapahtui. Meille tuli riita. Tai pikemminkin väittely ja vieläpä ihan tyhmästä asiasta (kuten aina). Aiheena oli Inton tulevaisuuden suunnitelmat. Hän haluaisi sairaanhoitajaksi. Olen luonnollisesti hänen tukenaan, mutta yritin kannustaa häntä hakemaan ensin lähihoitajaksi valmistavaan (englanninkieliseen) kouluun, sieltä lähihoitajaksi ja sen jälkeen opiskelemaan sairaanhoitajaksi. 

Perustelut näkemykselleni on se yksinkertainen fakta, että Inton kielitaito ei yksinkertaisesti riitä vielä sairaanhoitajaksi. Ajattelin, että tie lähihoitajan kautta antaisi hänelle paremmat mahdollisuudet oppia alan sanastoa ja kartuttaa kielitaitoa, hän saisi todennäköisesti melko helposti oppisopimuspaikan (jolloin hänen ei tarvitsisi tehdä ohessa töitä) ja myös ovet sairaanhoitajan opintoihin avautuisivat nopeammin. 

Hän kuitenkin haluaa hakea suoraan sairaanhoitajaksi englanninkieliseen koulutusohjelmaan. Uskoo, että oppii kielen siinä samassa. Koska hän oli asiasta kiihdyksissä, kuten minäkin, laukoi hän hyvin ajattelemattomasti asioita, jotka todella triggeröivät minua. 

Pahimmalta tuntui hänen toteamus, että minä olen yksi heistä, jotka haluaa maahanmuuttajat tekemään paskatöitä. Kirjaimellisesti niitä, sillä kerroin hänellä olevan hyvät mahdollisuudet esim. vanhustyöhön, jossa työ on enimmäkseen ruokajakelua, ikäihmisten pesua, vaippojen vaihtoa jne. 

Tein itse tuota työtä keikkahommana ennen nykyistä työtäni. Ja mielestäni lähihoitajat tekevät todella arvokasta työtä. Opin myös paljon ikäihmisistä tuona lyhyenä ajanjaksona ja koin tekeväni jotain tärkeää. 

Siksi Inton asenne loukkasi sekä siksi, että niputti mut siihen porukkaan, joiden mielestä ulkomaalaistaustaisten pitää tehdä niitä töitä, joita suomalaiset eivät huoli. Olen kuitenkin häntä koko ajan tukenut ja kannustanut. Enkä ole koskaan ajatellut siten mistä hän minua syytti. Toisaalta jäin ihmettelemään, että onko hänellä tosiaan noin valtava ego. Tämäkin jotenkin onnistui loukkaamaan myös itseäni, sillä olenhan itse tavallaan kivunnut tikkaita alaspäin. 

Hän perusteli, että olen tehnyt sen vapaasta tahdostani ja sydäntäni seuraten. Mutta että hän taas on tehnyt, ja tekee nytkin, töitä siellä tikkaiden alimmalla askelmalla. Että hän haluaa edetä, saada korkeakoulututkinnon ja tehdä vihdoinkin työtä, jota aidosti haluaa tehdä. 

Inton mielestä me keskustelimme asioista, mutta mulla meni pahasti tunteisiin. Illalla, kun hän tuli töistä kotiin, oli hän kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja mä olin naama vääränä. Enkä päässyt asiasta yli. Itse asiassa tuo kina nosti esiin kaikenlaisia muitakin triggereitä ja vanha tuttu mustasukkaisuuskin nosti päätään. Vaikka luulin päässeeni siitä lopullisesti eroon. 

Aikamoinen soppa pienestä sananharkasta ja nyt koitan päässäni työstää asioita. Ensinnäkin tuo mustasukkaisuus tuli ihan puskista. Näin jopa unta, että erosimme, kun hän oli pettänyt minua. Mitään rationaalista syytä asiaan ei ole, joten koitan täällä lempeästi itselleni sitä selittää. 

Samalla työskentelen päässäni yrittäen ymmärtää Inton pointtia. Ja siis kyllähän mä sen ymmärrän. Me ollaan todella eri vaiheissa elämässämme ja muistan itsekin olleeni tuossa pisteessä kuin hän. On ihan luonnollista, että hänellä palo parempaan on vielä tuhannesti kovempi, sillä hän on aikuinen, joka vasta rakentaa elämäänsä. Ja hän ei ole koskaan eläissään saanut tehdä muualla töitä, kuin siellä tikkaiden alimmalla portaalla. Saadakseen edes niitä töitä, on hän joutunut puskemaan ihan hullun lailla. Ei se ole ego, joka siellä hänen sisällään pauhaa. Hän on väsynyt. Ja hän tietää olevansa fiksu, sekä aikaansaava. Onko mikään ihme, että tahto päästä eteenpäin on suuri? 

Tässä kun pohdiskelen, ymmärrän miten lopulta tässä riidassa ei aihe ole ollenkaan syy miksi tämä meni mun ihon alle. Sieltä triggeröityi monia asioita, jotka kolahti itseeni. Into olisi voinut valita sanansa paremmin ja hän siitä pyysikin jo anteeksi. 

Ehkä mä nyt koitan tokeentua ja unohtaa asian. Nauttia vapaistani, joita mulla on yhteensä ruhtinaalliset neljä päivää. En muista milloin viimeksi olisin ollut neljä kokonaista päivää ilman mitään työvelvoitteita. En lomalla, sairaslomalla, ulkomaan reissulla. En sitten niin missään. Edellisestä kerrasta on vähintään se 10 vuotta, jonka työskentelin kiinteistönvälittäjänä. Että jospa nyt tosiaan käyttäisin ajan johonkin muuhun kuin typerän sananharkan märehtimiseen. 

Ja hei: hyvää pääsiäistä just sulle ❤️

P.S sovitin eilen häämekkoani ja vitsit miten paljon paremmin se nyt istuu, kuin naimisiin mennessämme. Voisipa järjestää uudet häät…