Kiva eilinen

 Huomaan aika ajoin luisuvani yliajattelun puolelle ja sieltä käsin asiat tuntuu aina niin kovin vaikeilta ja monimutkaisilta. Kun sitten lopulta märehtimisen sijaan otan härkää sarvista asioiden kanssa, joille jotakin voin ja päätän elää päivä kerrallaan niiden asioiden kanssa, joille en mitään pysty kuitenkaan tekemään, niin johan on taas elämä helpompaa. 

Niin kävi myös tällä kertaa. Ensinnäkin tuo lapsiasia oli tällä kertaa omasta näkövinkkelistäni. Ensimmäistä kertaa mietin miten raskas asia on minulle ja miten mä kärsin mitä tahansa Into päättääkään. Ehdin maalailemaan mielessäni varmaan tuhat erilaista kauhuskenaariota ennen kuin sain kelan pysähtymään ja itseni ymmärtämään, että mä en voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen näyttää aika ja sitten kun tiedän, mulla on täysi vapaus tehdä sen pohjalta päätöksiä. 

Uskaltauduin avautumaan eräälle ihmiselle minua vaivaavasta asiasta. Ensin keräsin sisälleni jokusen päivän kaunaa ja jos en olisi tehnyt asialle jotain, olisi se räjähtänyt toisen silmille jostain aivan pienestä, jolloin reaktioni olisi ollut täysin ylimitoitettu tapahtuneeseen. Näin olen toiminut entisessä elämässäni, mutta nyt tunnistin kuvion ja päätin toimia toisin. 

Sanoin sanottavani rakentavasti ja tämä henkilö otti palautteen vastaan. Tunnistin oman vastuuni asiassa ja hän omansa. Tilanne selvitettiin ilman pienintäkään draamaa ja molemmille jäi lopulta hyvä mieli. Uskomattoman eheyttävä kokemus. 

Ja sitten oli vielä yksi juttu, jota olen tässä jo tovin stressannut tietämättä miten asia hoitaa. Nimittäin se mun vanha auto, jonka annoin tuttavapariskunnalle avuksi ja jota he eivät sitten enää tarvinneet, joten annoin sen esikoiselle saattohoitoon. 

No, siinä olis pitänyt olla maaliskuussa katsastus. Poika ilmoitti, ettei hän ole edes käyttänyt autoa kuukausiin ja viimeksi kun hän kokeili, ei auto käynnistynyt. Tätä sitten tosiaan jäin märehtimään tekemättä asialle mitään. 

Kunnes sitten perjantaina mulle tuli Turun kaupungilta autosta siirtokäsky. Se oli hyvin tiukka ja kiukkuinen kirje, jossa auto määrättiin siirtämään VÄLITTÖMÄSTI. No, eilen ajettiin esikoisen luokse ja ”ongelma” oli niinkin iso, kuin että auto vei kaksi parkkipaikkaa, kun poika oli parkkeerannut auton lumisena päivänä, eikä nähnyt parkkirajoja. Ja pihalla sen miljoona parkkipaikkaa. Että aika ylimitoitettu oli ukaasikirje. 

Joka tapauksessa haettiin päivällisen jälkeen bensaa ja tankattiin auto. Ei käynnistynyt edelleenkään, joten varmistui, että akku on finaalissa. Kaverini opastuksella käynnistettiin auto kaapeleiden avulla (hän oli mukana videopuhelun välityksellä) ja ajettiin auto ennalta sovittuun paikkaan. Kaikki meni kivuttomasti. Paitsi luopuminen autosta. Olen sen kanssa kokenut monen monta seikkailua, joten luopuminen tuntuu yllättävän vaikealta. 

Päivä oli kuitenkin kaikkiaan kiva. Syötiin yhdessä kuopuksen ja Inton kanssa aamiaista (Inton idea), oltiin yhdessä poikien kanssa, syötiin hyvin, hoidettiin stressaava autohomma ja katsottiin hyvä leffa. Ei mitään ihmeellistä, mutta silti niin merkityksellistä. 

Vappuna mennään kaupungille katsomaan menoa. Into ei ole koskaan ollut sitä todistamassa. Treffataan hänen töidensä jälkeen. Nyt köllötellään sohvalla. Fyysinen läheisyys ei ole meillä koskaan vähentynyt ja ollaan edelleen kuin vastarakastuneita. 

Tulevaisuudesta ei voi tietää. Ei voi tietää miten lapsiasian kanssa käy, ei voi tietää onko mulla syöpää, tai tippuuko lentokone niskaan huomenna. Näiden asioiden kanssa pitää vaan oppia elämään ja nauttia hyvistä asioista. Sillä niitä on niin paljon. Rakastan mun elämäni miehiä ja olen niin kiitollinen heistä. Loppujen lopuksi se on elämässä tärkeintä. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ja olla ottamatta näitä asioita itsestäänselvyytenä. 

P.S mun herkuton huhtikuu loppuu vappuaattona. Aion vetää ainakin munkkeja niin että napa rutisee. Tiedä, vaikka vielä haastaisin itseni olemaan kuukauden syömättä liioin suolaisia herkkuja makeiden lisäksi, mutta en nyt ihan heti. Nyt riittää hetkeksi itsensä haastaminen ja suorittaminen. Aika ottaa niin iisisti, kuin  se nyt on mahdollista, kun tekee raskasta kokopäivätyötä ja opiskelee yhtäaikaisesti. Naureskelinkin jo, että ”makeisettoman maaliskuun” ja ”herkuttoman huhtikuun” jälkeen on hyvä ottaa seuraavaksi ”tolkuton toukokuu” 😅