Omia juttuja taas. Leikkuri kutsuu jälleen

 Koska olen varsinainen lahopää, en todellakaan muista olenko kirjoittanut tänne selkävaivoistani. Niinpä aloitan ihan alusta, eli viime vuoden heinäkuusta. 

Kohdunpoiston jälkeen aloitin liian nopeasti ja rajusti treenaamaan. Tein tohkeissani selkälihasliikkeitä ja niitä tehdessä väsyin kyllä, mutta en tuntenut mitään äkillistä kipua. Siitä paria tuntia myöhemmin nousin epäergonomisesta asennosta lattialta ja silloin jumahti selkä niin, että en pystynyt edes seisomaan. 

Itsepäinen kun olen, söin roppakaupalla särkylääkkeitä, kiedoin selkävyön lanteilleni ja pakottauduin lähtemään Inton ja ystäviemme kanssa sinne ihanalle festarille (SOS Turku), josta kirjoitinkin tänne (ja joka muuten järjestetään myös tänä kesänä). Ja vaikka sattui ihan hemmetisti, niin hammasta purren myös tanssin siellä minkä pystyin. 

Seuraavana päivänä olin niiiiiin kipeä. Sain etävastaanottoajan lääkäriin ja hän määräsi vahvempia särkylääkkeitä, sekä lihasrelaksantteja. Niillä sain toimintakyvyn takaisin, mutta sen heinäkuisen päivän jälkeen en ole ainuttakaan kivutonta päivää päässyt kokemaan. 

Kävin lääkärissä ja sain lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi lääkäri epäili, että selästä jumahduksen jälkeen löytynyt ”klomppi” olisi lipooma. Googletin asiaa nopeasti ja löysin tiedon, että lipooma on harmiton rasvakasvain. Niinpä teilasin tämän lääkärin teorian heti. Hän kyllä myös totesi, että selkä pitäisi kuvata, mutta että työpaikkani sopimus ei kata sitä. Niinpä se jäi. 

Vaivoihin koitin särkylääkekuuria, venyttelyjä, kehonhuoltoa, joogaa, voimaharjoittelua ja hierontaa. Mikään ei auttanut, mutta hiljakseltaan aloin tottumaan tilanteeseeni. Huomasin kyllä toispuoleisuuden esimerkiksi joogassa ja tanssissa. Tuo klomppi on siis oikean pakaran yläpuolella. Se kohta särki ja selkälihakset olivat kireällä, mutta hiljalleen vaiva alkoi vaikuttamaan vasemman pakaran sivuosaan ja tuntui, että itse asiassa vasen puoleni oli jäykempi kuin oikea. 

Erityisen hankalaa oli auton ajaminen. Istuminen yleisesti tuntui vaivalloiselta ja etenkin kytkimen käyttäminen teki kipeää. Käytin nyt tässä imperfektiä, mutta ongelmat ovat siis edelleen olemassa. 

Itse mietin josko minulla olisi piriformis jumissa ja pahimmillaan välilevyn pullistuma. Koska kuitenkin pystyin olemaan selkäni kanssa ja sen mukanaan tullut jalkapöydän kipu ja jatkuvat niskajumit katosivat hiljalleen, niin en jaksanut enää yrittää hakea apua (kävin siis kahdesti lääkärissä ja kerran etävastaanotolla). 

Kun sitten aloitin uuden työni helmikuun alussa, vaivat pahenivat. Mitä ilmeisimmin selkäni ei pitänyt jatkuvasta seisomisesta ja kävelemisestä. Nykyään selkä särkee myös öisin ja herään kipuihin, kun yritän kääntää kylkeä. Tuli esihenkilöni kanssa puheeksi työhöntulotarkastus ja päätin, että sielläpä minä vielä kerran otan asian puheeksi ja yritän päästä magneettikuvaukseen. 

No, kuvaukseen en päässyt, mutta patti ultrattiin. Kävi ilmi, että se todellakin on lipooma. Kysyin lääkäriltä ennen ultraukseen menemistä, että voiko lipooma tosiaan aiheuttaa näin älyttömiä kipuja (hänkin veikkasi lipoomaa), johon hän totesi, että ei. Totesi, että ongelman aiheuttaja on todennäköisesti heikot pakaralihakset. 

Ultraaja oli todella asiaton tapaus. Hän mm.totesi minulle, että ”sun pitäisi alkaa treenaamaan” ja taivasteli suurta rasvamäärää lantiossani. Lausuntoonsa hän kirjoitti, että suosittelee jatkotutkimuksia, jos lipooma kasvaa, tai muuttuu kipeäksi, mutta että hän ei usko näin tapahtuvan. 

Siitä lausunnosta ja lääkärin toteamasta mulla sitten meni kuppi ihan nurin. Tuntui niin nöyryytetyltä. Minut, joka liikun aktiivisesti ja monin eri tavoin, leimattiin sohvaperunaksi ylipainon takia ja mulla sentään on painoakin tippunut nyt kaikkiaan kymmenisen kiloa leikkauksen jälkeen. 

Tein valituksen ultraajan käytöksestä ja lausunnosta, mutta eipä se mitään auttanut. Niinpä kun sitten menin kontrollikäynnille lääkäriin, olin valmiina sotaan. 

Yllätyksekseni ei tarvinnut sotia ollenkaan. Hän totesi, että kyllä lipooma voi olla kipeä ja koska se vaikuttaa elämänlaatuun alentavaksi, laittaa hän lähetteen sairaalaan. Lipoomani on suuri, 6 cm ja siksi se leikataan sairaalassa verenhukan riskin takia. Nyt siis odotellaan milloin pääsen leikkuriin. Jos lipooma on yli 5 cm, on myös mahdollista, että se on pahalaatuinen, mutta ultran perusteella siitä ei kuulemma ole pelkoa. En nyt ala murehtimaan asiaan, vaan uskon itsekin, että näin on. Ja ainakin kohdunpoisto onnistui niin erinomaisesti, että odotan leikkausta luottavaisin mielin. 

Sain myös uuden lähetteen fysioterapiaan ja hän huomasi toispuoleisuuteni. Laitan tähän kuvan, jonka otin itsestäni käynnin jälkeen ja kuvan syyskuulta, jolloin aloitin kuntosaliohjelman. Näkyy sekä muutokset vartalossa, että totta tosiaan tuo toispuoleisuus. Ilmeisesti kivut oikealla vartalossani on saanut kompensoimaan vasemmalla puolella ja siitä on seurannut ongelmia. 

Sain fysioterapeutilta myös kotitehtäväksi pakaraharjoitteita ja kyllä vetää nöyräksi niitä tehdessä. On se ihan totta, että pakarani on heikot ja vasen puoli vielä paljon heikompi kuin oikea. Siispä työsarkaa on, mutta olen huojentunut tietäessäni, että joskus saattaa vielä tulla päivä, jolloin en tunne jatkuvasti kipuja. 

Nyt siis nöyränä likkana harjoitan kankkuliikkeitä kaiken muun lisäksi ja toivon helppoa leikkausta, nopeaa toipumista ja kivuista vapaata selkää. 

Näillä mennään 😊

Kuvat siis syyskuulta ja siitä eteenpäin aina parin kuukauden välein. Erillinen kuva on otettu tällä viikolla ja en tiedä onko mulla toppi vaan ihan vinksallaan, vai olenko oikeasti mennyt noin pahasti toispuoleiseksi. Joka tapauksessa se on turha nyt valitella, vaan alkaa ihan tosissaan hommiin. (Jessus, että hävettää julkaista nämä kuvat, mutta kerran se kai vaan kirpaisee 😅)